Jaana Vasankari vie lähestymiskiellon hoviin
Marita Tiihonen, Päivi Saarilahti
Kuopion kaupungin vapaa-aikatoimenjohtaja Jaana Vasankari ei aio tyytyä käräjäoikeuden hänelle määräämään lähestymiskieltoon, vaan vie asian hovioikeuteen.
- Menin käräjäoikeuden käsittelyyn valmistautumatta. Se oli ainut virhe, jonka tein, Vasankari toteaa Savon Sanomille.
Vasankarilla ei ollut käräjäoikeudessa asianajajaa, koska hän ei voinut uskoa, että lähestymiskielto määrätään. Hän korostaa edelleen, että viestit eivät olleet intiimejä.
Asiasta noussut kohu on vaikuttanut häneen voimakkaasti. Maanantain ja tiistain välinen yö kului valvoessa. Tiistaina aamulla hänet kutsuttiin Kuhmoon kuultavaksi.
Vasankarin valinta Kalevalan kuntoutuskeskuksen johtajaksi tulee Kuhmossa uuteen harkintaan, kun oikeus on antanut lopullisen päätöksensä asiassa. Hänen oli määrä aloittaa kesäkuussa.
Kuopiossa Vasankari aikoo jatkaa töitään normaalisti. Hän pitää lomaa huhtikuun lopussa.
Aiheesta lisää keskiviikon Savon Sanomissa.




