Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 27.07.2009 18:00
A A A

Kaupunki perusti uuden viran

Jaana Vasankarista hankepäällikkö

Kuopion kaupungin vapaa-ajan keskuksen toimialajohtaja Jaana Vasankari jatkaa tulevaisuudessa määräaikaisena hankepäällikkönä.

Kuopion kaupunginhallitus päätti maanantai-iltana perustaa hankepäällikön määräaikaisen viran vuoden 2010 loppuun saakka. Vasankari hoitaa kuitenkin kyseistä tointa vain maaliskuun 2010 loppuun saakka. Hän aloittaa uudessa tehtävässä elokuun puolivälissä.

Vasankari siirtyy virkaan omalla suostumuksellaan. Uusi työpaikka sijaitsee hallinto- ja kehittämiskeskuksessa. Hänen toimenkuvaansa kuuluu muun muassa kansalaisjärjestöstrategioiden ja kaupungin avustustoiminnan periaatteiden kehittäminen.

Vasankari on ollut kohun keskellä keväästä saakka. Kuopion käräjäoikeus määräsi hänet vuoden lähestysmiskieltoon alaiselleen lähettämien ja häiritseviksi epäiltyjen sähköposti- ja tekstiviestien takia. Itä-Suomen hovioikeus ei kumonnut Vasankarille määrättyä lähestymiskieltoa heinäkuussa.

Aiheesta lisää tiistain Savon Sanomissa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Savo