Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
22.06.2011 10:16
Ylä-Luostan posti lakkaa Rautavaaralla
Itella laukkauttaa Partasen kyläkaupassa Rautavaaralla jo vuosia toimineen postin myyntipisteen. Syynä ovat vähäiset asiakasmäärät.
Posti on kyläkaupassa vielä seuraavat kolme kuukautta, jonka jälkeen asukkaiden lähin posti on 30 kilometrin päässä Rautavaaran keskustassa. Asiasta kertoi ensin Yle Savo.
Rantasalmen kunta palkkaa kehittämispäällikön. Pesti kestää aluksi vain puoli vuotta, elokuun alusta tammikuun loppuun. Kunnanhallitus päätti asiasta maanantaina.
Kehittämispäällikön tehtävien jatkoa harkitaan ensi vuoden talousarvion valmistelun yhteydessä. Määräaikaista päällikköä etsitään ensisijaisesti kunnan sisältä.
Päivän suosituimmat sisällöt
Luetuimmat 24 tuntia
Seuraa meitä myös Facebookissa




