Talous

Halpabussiyhtiö tuo kilpailua joukkoliikenteeseen

Savon joukkoliikenteeseen saatiin viikonloppuna uutta kilpailua, kun halpabussiyhtiö Onnibus avasi perjantaina linjan Raision, Turun ja Helsingin kautta Tahkolle. Sunnuntaina linja palaa samaa reittiä takaisin etelään.

Jo neitsytmatkallaan linja keräsi mukavasti matkustajia aina Mikkeliin saakka, mutta loppumatka oli hiljaisempaa.

–Voimme pitää hinnat edullisina nostattamalla täyttöastetta mahdollisimman isoksi. Tällä kertaa se ei vielä toteudu, mutta ehkä pitkässä juoksussa, linjaa liikennöivän Mikko Rindell Oy:n toimitusjohtaja Rauno Rindell selvittää kuskin paikalta.

Perinteisiä pikavuoroja alhaisempi taksa houkutteli asiakkaita silti Savon sydämeen saakka. Kuopioon matkalla ollut Cecilia Bergman nousi kyytiin jo Helsingistä.

–Tämä on hyvä vaihtoehto junalle, eikä hinta ole ainakaan vähäisin syy valinnalle, Bergman myönsi.

Tahkolle asti Onnibus kuljettaa maaliskuun loppuun saakka. Hiihtokauden jälkeen reitti päättyy Kuopioon. Mikko Rindell Oy:lle myönnetty reittilupa on voimassa kymmenen vuotta. Reitin jatko päätetään kahden vuoden kokemusten jälkeen, mutta Rauno Rindellillä on jo vahva usko linjan kannattavuuteen.

–Se on yrittäjän optimismia, että uskoo siihen mitä tekee. Ei muuten kannattaisi edes aloittaa, hän hymyilee.

Lue lisää sunnuntain lehdestä.

Uusimmat

Talous

Saksan talousministeri AP:lle: Vapaakauppaneuvottelut epäonnistuneet, vaikka kukaan ei sitä myönnä

Pohjois-Savon TE-toimiston uusi johtaja: "On mukavaa kun on vähän turbulenssia ympärillä"

Tilastoyllätys: nuorisotyöttömyys on korkeampi rikkaissa maissa kuin kehitysmaissa

Sateet ovat syöneet viljan satotoiveet

Rakentaminen lisääntynyt - myönnetyissä luvissa selvä loikka

Poliittiset syyt torppaamassa Nord Stream 2 -kaasuputken

Viitostuvalla 50-vuotissynttärit ja uusi bensiinin toimittaja

Kapusta siirtyi Metsäpirtin Pitopalvelulle

Yrittäjäsanomat: Näiden kansanedustajien yritykset menestyneimpiä

WhatsApp alkaa jakaa käyttäjien puhelinnumeroita Facebookin kanssa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.