EmediateAd

Näin asutaan messukodissa vuosimallia 1980

30.1.2010 13:39

Sisäkatto nousee korkealle. Lähes neliön muotoinen pohjaratkaisu rakentuu olohuoneen ympärille: sitä kiertävät neljä makuuhuonetta, keittiö, eteinen, saunaosasto ja iso lasitettu terassi. Lattiaklinkkeri rajaa oleskelualueen.

Vain 565 neliön tontti tarkoittaa ahdasta pihaa. Talon takapuolella kattolumet pudotetaan naapurin puolelle.

Keskusmuurissa on puuliesi ja iso erillinen leivinuuni.

Keittiön ilme on liki alkuperäinen. Piirustuksista poiketen ei baaritason tyylistä saareketta tehty.

Kuvasarjat

Lisää aiheesta

Matti Tuovinen

Koti asuntomessualueelta? Aira ja Seppo Hoffrén innostuivat ajatuksesta Postipankin pikkujouluissa vuonna 1979.

Aira Hoffrénin työtoverin puoliso, Ekotalo Oy:n edustaja, tuli maininneeksi Jynkkään nousevasta omakotitalosta.

- Tutustuimme piirustuksiin, ja ihastuin heti. Talo olisi juuri sopiva meidän perheellemme.

Hoffrénit asuivat kerrostalossa Kuopion Saarijärvellä. Tyttäristä Tuula oli syntynyt vuonna 1962 ja Anne vuonna 1964. Leenan tultua maailmaan vuonna 1977 perhe oli todennut kolmion ahtaaksi.

Kevättalvella 1980 Hoffrénit päättivät tehdä kaupat. Talo valmistui juuri kesän messuille.

Jo tuolloin oli messujen teemana ekologisuus ja energiansäästö. Aurinkopaneelein varustetut talot edustivat kehityksen kärkeä.

Hoffrénien talossa paneeleita ei ole, mutta asuintilat antavat etelään, on ilmalämmitys ja nelinkertaiset ikkunat. Keskellä sijaitseva muuri sisältää takan, puuhellan ja leivinuunin.

Kohteen messuille sisustanut Avotakka-lehti kirjoitti (8/1980): "Näyttelytalomme on niin sanottu passiivinen aurinkotalo, jonka energian käyttö on järkevää. Elämme aikaa, jolloin luonnon ja maailman tilan ymmärtävät asenteet ovat ainoat oikeat, myös rakentamisessa ja asumisessa."

Monta hintaa

Jokaisilla asuntomessuilla arvuutellaan kohteiden todellista hintaa. Messut perustavat ne yleiseen laskelmaan, mutta loppuhintaan vaikuttavat tontti, kunnallistekniikka, pintamateriaalit ja varustelutaso.

Hoffrénit maksoivat talostaan 288 000 silloista markkaa. Avotakan mukaan hinta oli 292 000 markkaa. Vakiota laadukkaampia pintamateriaaleja käyttänyt rakennuttaja laski talon tulleen maksamaan yli 400 000 markkaa.

Tänä päivänä asuntomessurakentajat saavat tiettyjä etuja. Niin oli myös vuonna 1980.

- Kaapelitelevisioverkkoon oli pakko liittyä, mutta kymmenen ensimmäistä vuotta se oli ilmainen.

- Messutontit olivat muita kaupungin vuokratontteja halvempia. Tonttimme vuosivuokra on nytkin vain noin 127 euroa, Seppo Hoffrén lisää.

Hyvät palvelut

Millaista oli asua tuoreella messualueella?

- Paljon oli nuoria pareja, pieniä lapsia. Kaikki kävivät töissä, varmaan perheillä oli paljon velkaakin, Aira Hoffrén sanoo.

Lähikaupat kukoistivat kiitos markettien kaavoituskiellon. Jynkän Salen paikalla toimi Hallmanin nurkkapuoti, Leirikyläntien risteyksessä oli E-liike, Jynkän ja Leväsen rajamailla K-kauppa. Pian valmistui myös Jynkän koulu.

- Kokonaisuutena tämä oli jo silloin todella hyvä asuinalue.

Pienet tontit tosin harmittavat.

- Katolta on lumet pudotettava yhdeltä sivulta naapurin puolelle, koska raja kulkee räystään kohdalla.

Messutalo : 30 vuoden takaa Talossa asuvat Aira ja Seppo Hoffrén. Perheen kolme tytärtä asuvat jo omillaan.

Rakennus on niin sanottu passiivinen aurinkotalo. Lämmönkeräimiä ei ole, sen sijaan asuintilat on suunnattu etelään, on ilmalämmitys ja keskellä taloa järeä keskusmuuri, jossa takka, puuhella ja leivinuuni.

Polarsheikki-nimisen talon piirsi Bruno Erat ja rakensi Ekotalo Oy Kuopion asuntomessuille vuonna 1980.

Asuineliöitä yksitasoisessa rakennuksessa on 120, kokonaispinta-ala terasseineen on 163 neliötä.

Rakennus sijaitsee osoitteessa Notkotie 9.

Kommentoi artikkelia