| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Muuton jälkeen pintaremontti voi olla tarpeen
Lisää aiheesta
- Helminauhan helmi 12.9.09 17:18
Messurakentamisen kummallisuuksiin kuuluu, että uuteen kotiin ei pääse heti kun se on valmis, ja kun muuttamaan pääsee, uudet pinnat saattavat olla käytöstä jo nuhjaantuneet.
- Emme saa muuttaa sisään ennen messuja, kertoo
- Vaikka talo seisoo valmiina koko ensi kesän.
Sopimuksen mukaan myös talon omatoiminen esittely messujen alla on kielletty - sisustusideat kun halutaan säästää virallisiin julkaisuihin ja messuilla katseltaviksi.
Vaikka messuyleisö kulkee esittelytaloissa tarkoin merkittyjä reittejä, ja esimerkiksi lattiat suojataan, ei ihan kaikkea pysty tai kannata piilottaa muovien alle.
- Kun 200 000 kättä ohikulkiessan hiveltää jotain rappujen kaidetta se ei varmasti ole enää uuden näköinen, vaan joudutaan uusimaan.
Onneksi näyttelyaikaisen kulumisen korvausperiaatteet on kirjattu sopimukseen, samoin vakuutukset onnettomuuksien varalle.
Asuntomessurakentaja saa myös rutkasti julkisuutta, mutta tämä ei Anu ja
- Avoimin mielin olemme liikkeellä. Kivaa tämä on, sanovat Helinit.
|
|
Rakentajien kuulumisia
- Yösyönti-kangas Parosten keittiöön 17.3.2010 16:06 Soili Väisänen
- Jorma Uotinen sisustaa asuntomessujen Italia-talon 5.3.2010 19:31 Päivi Saarilahti
- Tutkiva messutalo haistelee asumisoloja 2.1.2010 12:50 Pirjo Tiihonen
- Ei vain parketin valintaa 7.11.2009 14:48 Freija Metsähalme
- Oma firma mukana rakentamisessa 7.11.2009 14:48 Freija Metsähalme
- Tekstiilit loistavat Parosten messutalossa 17.10.2009 6:03 Pirjo Tiihonen
- Passiivienergiatalo aktiiviperheelle 10.10.2009 17:18 Pirjo Tiihonen
- Lämmitykseen 220 euroa vuodessa 10.10.2009 17:18 Pirjo Tiihonen
- Muuton jälkeen pintaremontti voi olla tarpeen 12.9.2009 17:18 Matti Tuovinen


