EmediateAd

Sininen meri miellytti eniten lukijoita

9.9.2009 5:00

Savon Sanomien lukijat äänestivät Meri lahjoitti sen meille -taideteoksen ykköseksi Saaristogallerian viidestä ehdokkaasta.

Savon Sanomat

Kuopion Saaristokaupunkiin, Keilankannan kanavan rantaan nousee ensi kesänä ympäristöteos, jonka nimi on Meri lahjoitti sen meille. Savon Sanomien lukijat äänestivät sen viidestä ehdolla olleesta taideteoksesta voittajaksi.

Rouheasta siniseksi värjätyksi betonista ja ruostumattomasta teräksestä valmistettavan teoksen tekijätiimiin kuuluvat maaninkalainen taiteilija Sirpa Miettinen sekä opiskelijat Piia Kukkaslahti Ferreira ja Valpuri Lindberg.

Taideäänestyksessä annettiin yli 2 500 netti- ja tekstiviestiääntä. Voittajateos korjasi äänistä liki tuhat.

Vastaavaa taidedemokratiaa ei tiettävästi ole Suomessa aiemmin kokeiltu. Saaristogallerian koordinaattori Jere Ruotsalainen sanoo, että erityisesti ympäristötaiteeseen äänestys tuntuu sopivan hyvin.

Häntä ilahdutti, että ihmiset ovat kiinnostuneita taiteesta. Äänestykseen osallistui väkeä yli odotusten, vaikka äänestysaikaa oli vain reilu viikko.

Äänestäjien kesken arvotaan lähiaikoina 20 pääsylippua ensi kesän Kuopion asuntomessuille. Voittajille ilmoitetaan palkinnosta.

Saga-tulokset: Yhteensä 2 545 äänesti

1. Meri lahjoitti sen meille 967 ääntä

2. Seinäruusu 580 ääntä

3. Metsän tervehdys 500 ääntä

4. S/S Helminauha 343 ääntä

5. Satumaa 155 ääntä

Kommentoi artikkelia