EmediateAd

Kuopion-näyttelyn yleisösuosikkiTimo Pelkosen Dodge kerää pyttyjä

7.9.2010 5:00 (Päivitetty 7.9.2010 5:00)
Kuva: Olli Herranen

Timo Pelkosen muskeliauto on kerännyt palkinnot jo Tampereelta, Joensuusta ja viimeksi viikonloppuna Kuopiosta yleisön suosikkina.

Kuva: Olli Herranen

Takaluukussa on tunkin käyttöohje.

Kuva: Olli Herranen

Sisustus on uusittu lattiasta kattoon.

Kuva: Olli Herranen

Yksinkertaisuus on valttia.

Kuva: Olli Herranen

V8, selvähän se.

Kuva: Olli Herranen

340 kuutiotuumaa ja nelikurkkuinen kaasutin.

Kuva: Olli Herranen

Fill 'er up!

Kuva: Olli Herranen

Komea maalipinta viimeistelee katu-uskottavan kokonaisuuden.

Teppo Komulainen

Kesä oli kuuma, mutta erityisen hikinen oli kuopiolaisen Timo Pelkosen perheen matka Järvenpään Puistobluesiin ZZ Topin keikalle heinäkuun alussa. Dodge Challengerin vanha jäähdytin ei enää jaksanut, joten lämmityslaitteen piti hönkiä sisään kuumaa nupit kaakossa, vaikka helle oli hirmuinen.

- Ikkunat auki vain, niin pärjättiin, Pelkonen nauraa.

Uusi alumiininen jäähdytin on kolmanneksen vanhaa tehokkaampi, joten nyt matkanteko käy mukavasti. Ja kilometrejä on tänä suvena tosiaan kertynyt: noin 8 000, muskeliauton omistaja arvioi.

Museoautolla saa ajella vain 30 päivänä vuodessa, ja Pelkonen vannoo käyttävänsä ne tarkkaan.

Hän ajoi pitkään Chevrolet Corvetteilla, mutta käytännön syyt saivat miehen vaihtamaan merkkiä.

- Corvettet ovat vain kaksipaikkaisia. Challengerilla taas pääsee liikkumaan perheenkin kanssa. Se on sen takia mukavampi harrasteauto. Olen aina haaveillut tuosta.

Nettilöytö

Toisaalta Kuopiossa alkoi Pelkosen mielestä olla jo liikaakin Corvetteja - hänen laskujensa mukaan toistakymmentä.

- Harrasteautoilijat tykkäävät, ettei omaa autoa ole ihan hirveästi.

Pelkosen Challenger on tarkemmin sanottuna 340cid Four Barrell vuodelta 1971. V8-bensiinimoottori on 340-kuutiotuumainen eli 5,6-litrainen ja varustettu nelikurkkuisella kaasuttimella.

Alkuperäinen tehohuippu oli 275 hevosvoimaa, mutta moottoriin on laitettu Edelbrockin imusarja, pykälää jyrkempi nokka-akseli ja peltipakosarjat, joilla potkua on saatu hieman lisää. Vaihteisto on kolmilovinen automaatti.

Pelkonen bongasi auton netistä, kuinkas muutenkaan. Yhdysvaltain Pohjois-Carolinassa asuva mies oli väkertänyt Challengerin kimpussa seitsemän vuotta, mutta sitten Jenkkilään iski taantuma, ja kyseiselle Brian Simpsonillekin tuli rahapula.

Heinolalainen Timo Pekonen toi auton Suomeen marraskuussa 2008, ja Pelkonen osti auton häneltä.

Kesällä 2009 Pelkonen teetti autolle vain museokatsastuksen, kaikki muu rakentelu jäi viime talveen.

Apujoukot

Aivan nollasta urakkaa ei sentään tarvinnut aloittaa, koska amerikkalaismies oli väsännyt jo alustan uusiksi polttoainesäiliöstä lähtien.

Töitä riitti silti Suomeenkin yllinkyllin. Esimerkiksi laturi ja startti vaihdettiin tehokkaampaan käyttömukavuuden vuoksi. Vanhat jenkkimalliset umpiovalot osoittautuivat tehottomiksi kevään lumipyryssä, joten ne korvattiin H4-halogeeneilla. Lisäksi jokainen umpio releistettiin erikseen.

- Eihän vanha auto ole mikään erityisen hyvä ajaa, mutta tuohon pantiin kallistuksenvakaajat ja ilmaiskarit, ja nyt se menee kuin juna.

Pelti- ja maalaustöistä huolehti niihin erikoistunut JP Autotuning Siilinjärvellä. Tekniikan kanssa Pelkosta on auttanut paljon Puijon Autohuollon Aatos Hedman, pitkän linjan jenkkiautoharrastaja hänkin.

Nettiostoksilla

Auton nahkasisustakin on uusittu kokonaan. Pelkonen löysi netistä jopa alkuperäismallisen radion, Tallinnasta.

- Ainoastaan dvd-soitin poikkeaa alkuperäisestä. ZZ Top pitää näkyä.

Auton entisöinti on melkoista palapelin kasaamista - netin avulla. Esimerkiksi tunkin alkuperäisen näköisen käyttöohjetarran Pelkonen tilasi Chryslerin tehtaalta Atlantin takaa. Oikean etukulman muutaman sentin mittainen kromilista on hieman naarmuinen, mutta sekin korjaantuu pian.

- Löysin uuden netistä. Jenkkilästä 55 dollarilla.

Ajokkini-palstalla esitellään omistajilleen rakkaita autoja ja muita kulkuvälineitä. Vinkkejä voi lähettää toimitukseen, teemat@savonsanomat.fi.

Vuosijuhla : 40 vuotta täynnä

Ensimmäinen Dodge Challenger esiteltiin syksyllä 1969 vuosimallina 1970. Kaksiovinen muskeliauto oli käytännössä kahdella tuumalla venytetty Plymouth Barracuda.

Challengerin maineikasta ensimmäistä mallisukupolvea valmistettiin 1974 saakka. Moottorivalikoima oli runsas: 3,7-litraisesta 145 hevosvoiman kuusisylinterisestä koneesta 425-heppaiseen HEMI V8:aan, jonka iskutilavuus oli 7 litraa.

Vuosina 1978-1984 Dodge Challenger -nimellä myytiin Mitsubishiltä hankittua kaksiovista coupéta, joka oli aivan toista maata, sillä moottorit olivat nelisylinterisiä ja tehoiltaan vain 77 ja 105 hevosvoimaa.

2006 Dodge esitteli Detroitin autonäyttelyssä koemallin uudesta muskeli-Challengerista. Se sai innostuneen vastaanoton, joten legendaarinen nimi palasi mallistoon 2008. Se valmistetaan nyt Kanadassa.

Kommentoi artikkelia