| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Toyota: Kaasuttimen jumittumisesta ei varmuutta
Autonvalmistaja Toyotan edustajat eivät ole löytäneet tutkimastaan Prius-mallista vikaa, joka olisi voinut aiheuttaa sen kaasuttimen jumittumisen.
Tutkimus tehtiin, koska yhdysvaltalainen James Sikes on väittänyt joutuneensa hengenvaaraan vian vuoksi. Sikesin mukaan auto kiihtyi 150 kilometrin tuntivauhtiin, vaikka hän painoi jarrua.
Toyotan insinöörit kertoivat eilen, etteivät he pystyneet testeissään toistamaan vastaavaa tilannetta. He myös epäilivät Sikesin kertomusta. Insinöörien mukaan jarruja on käytetty vain kevyesti, joten on mahdollista, että Sikes on kuumentanut jarruja tahallaan.
Sikesin asianajaja kiisti Toyotan väitteet ja sanoi, ettei autotehdas ole ennenkään pystynyt toistamaan kaasutinvikoja.
Toyota on joutunut viime kuukausina kutsumaan korjauksiin yli kahdeksan miljoonaa autoa erilaisten vikojen vuoksi.


