| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Audi A1 on pieni porhaltaja
Kaksi aikuistakin mahtuu takaistuimelle, mutta pitkään siellä ei viihdy, Miika Hänninen (vas.) ja Toni Pirinen sanovat.
Lisää aiheesta
- Audi A1 Sportback tuo ovet taakse 18.11.11 9:22
- Audi A1 tulossa myös nelivetona 12.1.11 14:45
Paperiarkki kasvaa, kun numero A-kirjaimen perässä pienenee. Audin logiikka toimii päinvastoin.
Alle nelimetrinen Audi A1 on tosiaan pieni auto. Sen pienempää Audia ei ole kuunaan tehty. Saksalaisvalmistajan edellinen pikkuauto, vuosina 1999-2005 valmistettu A2 oli pettymys, sillä sen ekohenkisyys ei purrut ostajiin.
A1:llä saattaa olla paremmat mahdollisuudet. Ainakin ulkoiset edellytykset ovat ihan toista maata.
- Keulakin on aika massiivinen. Pikkuautoksi jykevä. Yllättävän hyvännäköinen tämän kokoluokan autoksi. Näin pienet autot eivät yleensä minua sytytä, mutta tällä ajamista ei tarvitsisi hirveästi hävetä, vannoo koeajossa käynyt kuopiolainen Miika Hänninen, 23.
Takana niukkuutta
Etupenkillä istuessa olo ei tunnu mitenkään pikkuautomaiselta. Tyylikin on tuttua Audi-meininkiä.
- Ratti ja mittaristo ovat hyvännäköisiä. Pimeälläkin erottaa varmasti, arvioi Hännisen kaveri Toni Pirinen, 24.
Koeajoon saatiin erikoisvarusteltu versio, jossa runsaamman ja sporttisemman Ambition-varustelutason päälle oli isketty vielä yli 8 000 eurolla lisävarusteita.
Sporttiset penkit miellyttivät nuoria miehiä.
- Tosi hyvät penkit. Pidempikin matka taittuisi, Hänninen tunnustelee.
Takana on turvavyöt kahdelle. Alas kaartuva katto tulee vastaan jo 175-senttisen takaraivoon.
- Pieni matka täällä menisi, mutta ei tänne kannata nilkka- tai lonkkavaivaisia ohjata, 183-senttinen Pirinen miettii hankalaa kulkua.
Sorallakin pärjää
Pirisellä ja tämän avovaimolla on isokokoinen koira, joten iso farmari on oikeastaan ainoa vaihtoehto. Nyt ajopeli on kymmenen vuotta vanha Volvo V70, turbodiesel.
- Avovaimollehan tämä olisi varmaan hyvä vaihtoehto, kunhan on punainen. Opetan häntä itse opetusluvalla. Kortti pitäisi tulla kuukauden tai kahden sisällä, jos perhesopu pysyy siihen asti, Pirinen nauraa.
Hännisen 14-vuotiaan Opel Astran iskutilavuus on 1,6 litraa, mutta Audin 1,4-litrainen turboahdettu ei taatusti jää sen jalkoihin.
- Tuntuu hurjalta. Aiemmin ei ole paljon alle kaksilitraisia katseltu, Pirinen ihastelee moottorien kehitystä.
Koeajoauton suuret 17-tuumaiset, matalaprofiiliset pyörät ja perusversiota jäykempi alusta syövät hieman ajomukavuutta ja lisäävät luultavasti rengasmeluakin, mutta nekin ovat yllättävän mukavalla tasolla. Jopa kuoppaisella soratiellä matka taittuu sangen miellyttävästi.
Lyhyt akseliväli luonnollisesti tuntuu painaumissa. Heilahdukset ovat kovempia kuin isommissa autoissa.
Tavaratila on tämän kokoiseksi autoksi jopa väljä.
Start-Stop
Kaikissa A1-versioissa tulee sammutusautomatiikka mukana. Hännisellä ja Pirisellä ei ollut siitä aiempaa kokemusta, joten moottorin hiljeneminen liikennevaloissa herätti ensin ihmetystä.
Koeajoauto oli varustettu S tronic -nimellä kulkevalla automaattivaihteistolla. Automaatin kanssa sammutusautomatiikka on vielä käsivaihteistakin mukavampi, koska vaihdetta ei tarvitse käyttää vapaalla liikennevalopysähdyksissä.
Ripeät vaihdot tavallisessa D-asennossa eivät jätä paljon toivomisen varaa, mutta kuljettaja voi vaihtaa itsekin joko kepillä tai ohjauspyörän takana olevilla siivekkeillä. Sporttivaihde S taas avaa tiukassa paikassa kierrokset kattoon ja urut auki.
Lisää koneita
Jälleen kerran on todettava, että pienellä bensaturbolla on erittäin vaikeaa päästä edes aivan lähelle virallisia kulutuslukemia, jos ajotietokoneeseen on uskominen.
Aluksi tarjolla on vain kaksi moottoria: 1,4-litrainen bensakone ja 1,6-litrainen turbodiesel, joka kehittää 105 hevosvoimaa.
Myöhemmin valikoiman halvimmaksi vaihtoehdoksi tulee 86 kaakkia rykäisevä 1,2-litrainen bensaturbo ja dieselvaihtoehdoksi 90-heppainen versio 1,6 litran pannusta.
Viisiovinen pikku-Audikin on jossain vaiheessa taas luvassa, mutta aika näyttää, onko se nimeltään A1 vai A2.
Kokeiltu : Audi A1 1,4 TFSI 119 g S tronic Start-Stop Ambition |
|
Kolmiovinen pystyperäinen pikkuauto neljälle hengelle. Nelisylinterinen 1,4-litrainen turboahdettu bensiinimoottori. Teho 122 hevosvoimaa. Seitsenportainen automaattivaihteisto. Etupyörät vetävät. Kiihtyy nollasta sataan 8,9 sekunnissa. Polttoaineen keskikulutus 5,2 litraa sadalla kilometrillä. Hiilidioksidipäästöt 119 grammaa kilometrillä. Valmistettu Belgiassa. Hinta lisävarusteineen 35 304 euroa, mallisto alkaen 22 882 euroa. |


