| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kuopion keskustan sakkoansa suututtaa
Kuvaushetkellä ruuduissa oli pysäköitynä kolme autoa. Kaikissa oli virheellisesti maksettu lipuke muttei kiekkoa.
Kuopion keskustan uudet katujärjestelyt ovat aiheuttaneet autoilijoiden mielestä Tulliportinkatu 27:n kohdalle sakkorysän. Aiemmin maksullisista pysäköintiruuduista on tullut maksuttomia puolen tunnin paikkoja, joissa edellytetään pysäköintikiekon käyttöä.
Pysäköintikiekon käyttöpakko selviää liikennemerkistä, mutta autoilijat pitävät hämäävänä sitä, että samassa tolpassa on kyltti "Lippuautomaatti" ja tolpan juurella Käsityökadun kulmauksessa vielä mainittu automaatti, josta voi ostaa lippuja sen sataman puolella oleviin paikoitusruutuihin.
Ennen hiljattain tehtyjä muutoksia samasta automaatista lunastettiin pysäköintilipukkeet myös nyt kiekkopaikoiksi muuttuneisiin ruutuihin.
Savon Sanomien toimitukseen on kirjelmöinyt jo kaksi autoilijaa, jotka ostivat lipukkeen mutta eivät laittaneet kiekkoa näkyviin. Seurauksena oli 40 euron pysäköintivirhemaksu tai myöhässä maksettuna 60 euroa.
Autoilijat joutuivat siis maksamaan pysäköinnistä peräti kahteen kertaan, koska eivät hoksanneet muuttunutta pysäköintijärjestelyä.
"Ei tietoinen ansa"
Savon Sanomat kävi tarkistamassa paikan viime perjantaina. Kiekkopaikoilla oli pysäköitynä kolme autoa. Jokaisen kojelaudalla oli maksettu pysäköintilipuke, yhdessäkään ei pysäköintikiekkoa. Kaikki siis sakkoriistaa.Suunnitteluinsinööri Hanna Väätäinen kaupungin kunnallistekniseltä osastolta ja kaupungin pysäköinninvalvoja, lakimies Mika Mäkäräinen kertovat, että kadun varteen järjestettiin maksuttomia kiekkopaikkoja kadun varren yrittäjien pyynnöstä.
- Muutimme maksullisia paikkoja kiekkopaikoiksi, jotta asiakkaiden olisi helpompi asioida näissä yrityksissä, joissa yleensä asioidaan nopeasti, Väätäinen selittää.
Molemmat vakuuttavat, että kyse ei ole tietoisesti rakennetusta pysäköintiansasta.
- Minunkin mielestäni sille asialle tarvitsisi tehdä jotain, koska merkintä ei ole selkeä tällä hetkellä, Väätäinen sanoo.
Huomaa muutokset
Mäkäräinen on eri mieltä.- Liikennemerkit ovat nyt aika selkeät. Siltä osin pyytäisin kiinnittämään huomiota niihin liikennemerkkeihin eikä niinkään maksuautomaatin sijaintiin. Keskustan liikennejärjestelyt ovat muuttuneet. Autoilijoiden pitäisi kiinnittää erityistä huomiota liikennemerkkijärjestelyihin, Mäkäräinen toteaa.
Hänkin myöntää, että lippuautomaatin paikka ei ole enää tarkoituksenmukaisin mutta muistuttaa, että Lippuautomaatti-kyltti ei ole liikennemerkki.
- Tietysti jos lähdetään siirtämään lippuautomaattia, se aiheuttaa kaupungille jonkinnäköisiä kustannuksia, ja on aina ongelma, mistä saadaan sähkö siihen, Väätäinen huomauttaa.
Hän ei osaa sanoa, onko kyse väliaikaisesta järjestelystä.
- Kaupungininsinööri Seppo Kesti päättää siitä. Hän on tämän viikon lomalla.
|
|


