EmediateAd

Erkki Virtanen

Kuva: TImo Filpus

Kuvasarjat

Kuopiolainen Erkki Virtanen työskentelee eduskunnassa toista kautta. Hän siirtyi Arkadianmäelle Kuopion kaupungin omistaman vuokra-asuntoyhtiön Niiralan Kulman toimitusjohtajan tehtävistä vuonna 2003.

Virtanen on eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen. Varajäsenenä hän on talous- ja sivistysvaliokunnassa.

Yhteiskuntatieteiden kandidaatin paperit aikoinaan hankkineella Virtasella on kokemusta Kuopion kunnallispolitiikasta sekä tältä että viime vuosituhannelta. Tällä hetkellä hän on vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja.

Virtasen perheeseen kuuluu Ritva-vaimon lisäksi kaksi lasta.

Erkki Virtaseen liittyvät artikkelit eduskunta-teemasivulla 

Kalakukon pelastaminen (23.6.2010) 23.06.2010 19:55
Puolustusvoimien lentomeluhaittojen tasapuolinen korvaaminen turkistarhoille (16.12.2009) 16.12.2009 16:03
Kommentoi artikkelia

Pohjois-Savon kansanedustajat

Etelä-Savon kansanedustajat