EmediateAd

EM-turnaus päättyi valssin ja nahkahousujen tahtiin

29.6.2008 23:11 STT

Espanjalaispoppari Enrique Iglesias ja ilmapallovalssaajat 16 joukkueen väreissä tähdittivät jalkapallon EM-turnauksen päättäjäisiä ennen Saksa–Espanja-loppuottelua Wienissä.

Iglesias esitti kisojen tunnuskappaleensa "Can you hear me" Wienin Ernst Happel -stadionille saapuneille yli 50 000 katsojalle. Turnauksen jokainen ottelu "pelattiin" wieniläisvalssaten uudelleen. Joukkueita edustaneiden tanssijoiden ympärille sidotut ilmapallot lensivät taivaalle aina tappion hetkellä, kunnes lavalla valssasivat enää Saksan ja Espanjan ilmapallorykelmät.

Juhlakatsomossa ottelua seurasivat muun muassa Saksan liittokansleri Angela Merkel, Espanjan kuningas Juan Carlos sekä muun muassa seitsenkertainen F1-maailmanmestari, saksan Michael Schumacher, yhdysvaltalainen elokuvatähti Harrison Ford ja espanjalainen oopperalaulaja Placido Domingo.

Stadionille loppuottelua katsomaan saapuneista ihmisistä suurin osa oli pukeutunut Saksan valkomustaan. Espanjan punakeltaiset kannattajat hoilasivat omia kannustuslaulujaan. Yleisöstä löytyi myös matadoreja, flamenco-tanssijoita ja saksalaisia nahkahousuissaan.

Kommentoi artikkelia