EmediateAd

Ruotsi ja Norja saattavat hakea 2016 EM-turnausta

1.7.2008 20:58 STT

Ruotsi ja Norja harkitsevat hakevansa yhdessä vuoden 2016 miesten jalkapallon EM-lopputurnausta. Asiasta kertoi tiistaina Ruotsin jalkapalloliiton puheenjohtaja Sune Hellströmer.

Ruotsin ja Norjan jalkapalloliitot keskustelevat hausta heinäkuun ajan. Hellströmer uskoo, että maat kykenevät turnauksen järjestämiseen, vaikka Euroopan jalkapalloliitto Uefa laajentaisi lopputurnauksen joukkuemäärää 16:sta 24:een.

Ruotsi järjesti vuoden 1992 EM-lopputurnauksen. Silloin turnauksessa pelasi kahdeksan maajoukkuetta neljällä eri stadionilla.

EM-turnauksen järjestäminen jaettiin ensimmäisen kerran Belgian ja Hollannin kesken vuonna 2000. Itävallan ja Sveitsin EM-lopputurnaus päättyi Espanjan mestaruusjuhliin sunnuntaina, ja neljän vuoden kuluttua Euroopan mestaruudesta pelataan Puolassa ja Ukrainassa. Ruotsin ja Norjan EM-hanke jatkaisi menestyessään kisojen jakamistrendiä.

Kommentoi artikkelia