Kärkkäinen ja Tanski panttasivat tietojaanVaalirahansa ilmoitti ennakkoon 72 ehdokasta

5.6.2009 20:01 (Päivitetty 5.6.2009 20:01)
Kuva: -

STT

Kaikkiaan 72 eurovaaliehdokasta jätti vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen kampanjarahoituksestaan ja -kuluistaan. Ehdokkaita vaaleissa on yhteensä 241.

Pohjoissavolaisista ehdokkaista ilmoituksen ovat jättäneet Riikka Manner (kesk.), Niko Korte (sd.), Atik Ismail (vas.) ja Terhi Räsänen (vihr.). Heistä eniten rahaa käytti Manner (65 000 euroa) ja vähiten Räsänen (8 500 euroa). Tietojaan eivät kertoneet Kari Kärkkäinen (kd.) ja Juhani Tanski (stp.)

Ennakkoilmoituksen jättöaika Valtiontalouden tarkastusvirastoon päättyi perjantaina. Ahkerimpia ennakkoilmoituksen tekijöitä olivat vihreät, joiden ehdokkaista yhtä vaille kaikki tekivät ilmoituksen.

Kokoomuksesta vain neljä ehdokasta ja keskustastakin vain kahdeksan ehdokasta teki ennakkoilmoituksen. SDP:n ehdokkaista ilmoituksen jätti puolet eli 10, vasemmistoliiton ehdokkaista yli puolet eli 13. RKP:stä ilmoituksen jättäneitä oli yhdeksän.

Perussuomalaisten kymmenestä ehdokkaasta ennakkoilmoituksen teki vain kaksi ja kristillisdemokraattien niin ikään kymmenestä ehdokkaasta viisi eli tasan puolet. Myös parin pienpuolueen ehdokkaat jättivät ilmoituksia.

Eniten rahaa on ennakkoilmoituksen jättäneistä käyttänyt kokoomuksen Ukko Metsola, joka ilmoittaa kuluikseen 111756 euroa. Lähes samaan yltää vasemmistoliiton Kyösti Suokas, joka on käyttänyt ilmoituksensa mukaan 108368 euroa. Keskustan ykkönen on Hannu Takkula, jonka kulut yltävät 98000 euroon.

SDP:ssä Petra Paasilinna, Liisa Jaakonsaari ja Reijo Paananen ilmoittavat käyttäneensä kampanjointiin noin 60000 euroa kukin. Vihreissä on kampanjoitu enimmillään noin 25000 eurolla.

Ilmoitetut luvut eivät ole kuitenkaan kaikilta osin vertailukelpoisia muun muassa siksi, että ilmoituksia on jätetty eri aikoihin. Joidenkin ehdokkaiden ilmoittamat luvut ovat siten paremmin ajan tasalla kuin toisten.

Vaalirahoituslain mukaan europarlamenttiin valittujen on selvitettävä vaalikampanjansa rahoitus viimeistään kaksi kuukautta vaalituloksen vahvistamisen jälkeen. Laki tarjoaa ehdokkaille mahdollisuuden vapaaehtoiseen selvitykseen myös ennen varsinaista äänestyspäivää.

Kommentoi artikkelia