| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Ehdokkaiden ensikommentit tulosten selvittyä
Lisää aiheesta
- Riikka Manner mukaan aluekehitysvaliokuntaan 15.7.09 17:50
Juhani Tanski (stp.) Emme saaneet ehdokasta Brysseliin, mikä oli totta puhuen jo tiedossakin. Ääniä saimme kuitenkin enemmän kuin olimme odottaneet. Tämä kampanja on ollut hieno kokemus. Puolueen puheenjohtajana kiersin koko Suomen Lapin lääniä lukuunottamatta. Dieselöljyyn meni rahaa muutama satanen.
Niko Korte (sd.) Vaikka en itse 22-vuotiaana vielä parlamenttiin päässytkään, olen silti hyvillä mielin. Kampanjassani olen tavannut hienoja ihmisiä luonut paljon hyviä suhteita tulevaisuutta varten. Homma jatkuu, ja teen politiikasta itselleni ammatin jossakin vaiheessa. Suunta on ylöspäin. Tästä on hyvä jatkaa.
Terhi Räsänen (vihr.) Ei tällä vaalibudjetilla päästä europarlamenttiin, ymmärrän sen hyvin. Mutta jostakin on aloitettava. Asiat ja arvot ratkaisevat. Olen tavannut kampanjan aikana paljon samanhenkisiä ihmisiä ja saanut paljon myönteistä palautetta. Alkavalla viikolla väännetään Tahkoa kunnallispolitiikassa. Energiaa riittää.
Atik Ismail (vas.) Päätarkoitukseni ei ollut päästä itse Euroopan parlamenttiin. Olen joukkuepelaaja ja haluan, että joukkueemme menestyy. Maailma on nyt aivan liian oikeistolainen. Olen 20 vuotta työskennellyt mielenterveys- ja päihdepuolella, joten on minulla näkemystä maailman menosta.
Riikka Railimo (kok.) Tiedän, että kaikkemme yritimme ja takana on hyvä kampanja. Olo on helpottunut, vaikka en mennytkään läpi. Kolmen ja puolen kuukauden aikana vedin monta kampanjatapahtumaa. Minulla oli satoja tukitiimiläisiä, joten en voi olla missään nimessä tyytymätön.
Kari Kärkkäinen (kd.) Työ on tehty, ja takana tiivis projekti. Tavoitteena oli sija kolme, että olisin saanut Soinin varapaikan. Se ei toteutunut. Puolueen peruskannattajat äänestivät Saria tässä vaalissa, se näyttäytyi jopa Pohjois-Savossa. Olen tyytyväinen, että Sari onnistui. Minulla oli työntekijän rooli Itä-Suomessa.
Riikka Manner (kesk.) Kyllä jännitti. Menestys oli loistava. Viime päivien gallupit jo osoittivat vähän tällaistä. Kun lähdimme vaalityöhön, niin ainut tavoite oli läpimeno. Valttikorttini oli ehkä Itä-Suomen yhtenäisyys ja erittäin vahva tukitiimi. Ja totta kai ehdokkaaksi oli helppo lähteä, kun oli jo EU-osaamista taustalla.
|
|



