| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
EU-kriittiset saattoivat nostaa äänestysprosenttia
Euroopan unioniin kriittisesti suhtautuvat saattoivat nostaa EU-vaalien äänestysprosenttia. Näin arvioivat professori Jan Sundberg ja tutkija Aaretti Siitonen.
Euroskeptiset puolueet liikuttivat äänestäjiä kautta Euroopan, kun taas vasemmisto oli miesten mukaan hakoteillä.
Suomenkin äänestysprosentti, 40,3, olisi todennäköisesti ollut joitain prosentteja alhaisempi, jos EU:n vastustaja Timo Soini ei olisi ollut ehdolla. Perussuomalaisten puheenjohtaja Soini keräsi 130 000 äänestäjää, kun kaikkiaan Suomessa annettiin noin 1,6 miljoonaa ääntä.
Vaaleissa valittiin eilen 13 suomalaista meppiä. Kolme suurinta puoluetta eli keskusta, kokoomus ja SDP menettivät yhden paikan kukin. Vihreät nostivat paikkamääränsä yhdestä kahteen.
Tulos vääntyi puolueiden jälkipyykissä lukuisiin toisistaan eroaviin tulkintoihin. SDP:ssä vaalitulosta sulateltiin lamaantuneissa tunnelmissa. Vasemmistoliitossa tappiomieliala kirvoitti ehdotuksia puheenjohtajan vaihdosta ja ylimääräisen puoluekokouksen tarpeesta.
Keskustajohto sen sijaan vakuutti, että yhden parlamenttipaikan menetys ei puoluetta lannista.




