| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Calgaryn Glencross iski kolme maalia
Calgaryn Curtis Glencross iski uran ensimmäisen hattutempun ja johdatti joukkueensa 4–1-voittoon Carolinasta NHL-kierroksella. Jussi Jokinen sai syötön Carolinan ainokaiseen, jonka teki Eric Staal ylivoimalla.
Calgaryn maalissa Miikka Kiprusoff torjui 27 laukausta ja otti kauden 25. voiton. Calgarylle voitto oli makea, sillä se on ajautunut kamppailuun pääsystä pudotuspeleihin.
Myös Anaheim pelasi erityisen tärkeistä pisteistä Detroitia vastaan. Anaheim, Detroit ja Calgary ovat kaikki ahdingossa ja kamppailemassa paikasta jatkossa. Anaheimille 3–1-voitto Detroitista oli arvokas.
Calgarylla ja Detroitilla on 64 ja Anaheimilla 61 pistettä. Lännessä pudotuspeliraja oli keskiviikon jälkeen 64 pisteessä.
Ottawan Daniel Alfredsson ja Jason Spezza olivat vieraiden avainpelaajat Buffaloa vastaan. Alfredssonin tähtihetket osuivat ottelun viime minuutille, joiden aikana hän teki kaksi maalia, toisen tyhjiin Spezzan syötöstä. Ottawa voitti Buffalon 4–2 ja nappasi kymmenennen perättäisen voiton.
NHL
- Teemu Hartikaisen puolesta NHL-kausi voisi jo alkaa 29.08. 19:47 Jouni Huttunen
- Timonen ei ole palautunut vieläkään NHL-kaudesta 26.08. 14:44 Jouni Huttunen
- Niemi ei jatka Chicagossa 02.08. 18:22 STT
- Kovaltshukin jättisopimus vastatuulessa 21.07. 08:09 STT
- Kovaltshukille jättimäinen sopimus NHL:ssä 20.07. 10:03 STT
- Mikko Koivu on 47 miljoonan dollarin mies 16.07. 09:12 STT
- Saku Koivu: Selänne iloitsi sopimuksestani 03.07. 15:47 STT
- Koivu pääsi sopimukseen Ducksin kanssa 02.07. 08:28 STT
- Olli Jokinen palaa Calgaryyn 01.07. 23:50 STT



