EmediateAd

HIFK sysäsi Bluesin ahdinkoon

16.3.2010 22:04 (Päivitetty 16.3.2010 22:04)

Lisää aiheesta

STT

Helsingin IFK:n Max Wärnin tarkka ranneveto lopetti Bluesin ahdistelut jääkiekon SM-liigassa. Wärn sinetöi HIFK:lle 3–1-voiton.

Kymmenennen kerran peräkkäin HIFK:lle hävinnyt Blues joutui ahdinkoon ja saa taistella pudotuspelipaikasta viimeiseen asti.

Wärnin mukaan hänen täysosumansa kolmannen erän loppupuolella oli kovan harjoittelun tulosta.

– Viiltävää rannevetoa olen harjoitellut joukkuetreenien jälkeen, joten kyllä sen joskus on onnistuttava.

Kolmannen liigamaalinsa tällä kaudella tehneen Wärnin mukaan vasta päätöserä oli oikeata HIFK-meininkiä.

Blues vei ottelua kaksi erää. Se sortui perisyntiinsä, tuloksettomaan pörräilyyn ja lukuisten maalipaikkojen tuhlailuun. HIFK:n puolustus ei joutunut koville hyvin torjuneen Jan Lundellin johdolla.

HIFK pystyi pelaamaan vapautuneesti, sillä se oli jo varmistanut kotietunsa varsinaisissa pudotuspeleissä.

Blues joutui laittamaan maalinsuulle ensimmäistä kertaa tällä kaudella Mikko Tolvasen, sillä ykkösvahti Iiro Tarkki pani asiat tärkeysjärjestykseen. Hän lähti tukemaan vaimoaan, jonka synnytys oli jo pantu alkuun.

Kommentoi artikkelia