EmediateAd

HPK ja Tappara viihdyttivät koko rahan edestä

30.1.2010 20:58

Lisää aiheesta

STT

HPK ja Tappara tarjosivat ehkä kauden parhaan jääkiekkoillan Hämeenlinnan Rinkelinmäen yleisölle.

Vaiherikkaassa ottelussa voiton vei lopulta isäntäjoukkue HPK lukemin 5–4 (1–2, 4–2, 0–0).

– Pyrimme pitämään kiekkoa. Perjantaina Lahden pelissä puolustuspeli oli mallissaan ja nyt sitten hyökkäyspeli, sanoi HPK:n päävalmentaja Jukka Rautakorpi.

Harvoin jääkiekkopelissä tehdään maaleja samaan tahtiin kuin Rinkelinmäellä toisessa erässä. HPK teki ensin tasoittavan maalinsa, sitten Tappara meni uudelleen johtoon, mutta Kerho tuli vielä tasoihin. Nämä kolme maalia syntyivät 25 sekunnin aikana.

Lopullisen ratkaisun teki Ville Viitaluoma, joka iski myös HPK:n ensimmäisen maalin. Kolme maalia syöttänyt Marko Tuulola oli puolestaan HPK-puolustuksen parhaimmistoa.

HPK-pakki Jukka-Pekka Laamanen sen sijaan jätti kaukalon silmävamman takia.

HPK olisi karannut voittoon helpommin, ellei Tapparan maalilla pelannut Harri Säteri olisi venynyt erinomaisiin torjuntoihin. Hänelle merkittiin 40 torjuntaa.

Kommentoi artikkelia