EmediateAd

Dalla Vallen ura jatkuu Fulhamissa

30.8.2010 21:29 (Päivitetty 30.8.2010 21:29)
Kuva: Marko Puumalainen

Lauri Dalla Valle ei enää ole Liverpoolin mies. Arkistokuva.

Kari Haavisto

Joensuulaisen Jipon 18-vuotias kasvatti Lauri Dalla Valle siirtyy kolmevuotisella sopimuksella jalkapallon Englannin valioliigan Liverpoolista samassa sarjassa pelaavan Fulhamin riveihin.

Dalla Valle siirtyi Liverpoolin junioriakatemiaan tammikuussa 2008. Tänä syksynä nuorukainen teki debyyttinsä Suomen A-maajoukkueen entisen päävalmentajan Roy Hodgsonin manageroiman Liverpoolin edustusjoukkueessa Eurooppa-liigan karsinnoissa.

Dalla Valle on osa kauppaa, jossa Liverpoolin on määrä hankkia riveihinsä Fulhamin puolustaja Paul Konchesky. Kauppa saanee sinettinsä tiistaina.

Liverpool maksaa eri lähteiden mukaan Koncheskystä Fulhamille noin 3,5 miljoonaa ja antaa kaupassa lontoolaisseuralle Dalla Vallen, joka osuus Koncheskyn alkueräisestä noin viiden miljoonan punnan kauppahinnasta lienee siis noin 1,5 miljoonaa puntaa.

Dalla Vallen sopimus Liverpoolin kanssa olisi päättynyt ensi keväänä ja hän olisi ollut vapaa siirtymään uusiin maisemiin ilmaiseksi.

Viime kaudella itse Fulhamin managerina toiminut Hodgson halusi ostaa Dalla Vallen Liverpoolista, mutta seuran silloinen manageri Rafael Benitez ei halunnut luopua suomalaispelaajastaan.

Fulhamin kiinnostus Dalla Vallea kohtaan juontaa juurensa siitä, että seuran pakkalistoilla toimii suomalaisen aikoinaan Liverpooliin hankkinut Malcolm Elias.

Fulhamin managerina toimii Manchester Unitedin entinen tähtipelaaja Mark Hughes ja joukkueen omistaa egyptiläissyntyinen liikemies Mohamed al-Fayed. Fulham on aloittanut valioliigan kolmella tasapelillä Boltonia, Manchester Unitedia ja Blackpoolia vastaan.

Kommentoi artikkelia