EmediateAd

Matti Saaren ase oli turhan tulivoimainen

9.12.2009 10:50 (Päivitetty 9.12.2009 10:50)
Kuva: Heikki Hakanen

Käräjöinti aseluvan myöntänyttä komisariota vastaan jatkuu Seinäjoella.

STT

Kauhajoki-oikeudenkäynnissä tänään kuullut aseasiantuntijat luonnehtivat Matti Saaren puoliautomaattipistoolia melko tulivoimaiseksi aseeksi. Ase muistuttaa ulkoisesti viranomaisten käyttämiä aseita, mutta se on pienikaliiberisempi. Saari oli aselupaa hakiessaan ilmoittanut, että hän harrastaa tarkkuusammuntaa.

Oikeudenkäynnissä todistajana kuullun asiantuntijan mukaan Walther P 22 Target -puoliautomaattipistooli ei sovi kovinkaan hyvin kilpa-ammuntaan, mutta harrastusaseeksi kylläkin. Käsiaseen saantia tiukennettiin Suomessa heti Kauhajoen tragedian jälkeen.

Oikeussalissa kuultiin myös Saaren opinto-ohjaajaa, joka luonnehti Saarta aivan tavalliseksi oppilaaksi. Matti Saari liikkui muiden joukossa, ja hän menestyi jopa keskitasoa paremmin opinnoissa, kertoi Seinäjoen ammattikorkeakoulun opinto-ohjaaja.

Kauhajoki-oikeudenkäynnin loppulausunnot kuullaan maanantaina.

Aiemmasta suunnitelmasta poiketen myös päätösistunto pidetään Seinäjoella. Uhrien omaisille olisi raskasta tulla Kauhajoelle, jossa kaikki kauheus tapahtui, huomautti omaisten asiamies Lasse Vuola.

Kommentoi artikkelia