EmediateAd

Juhannus kerrostalossa

22.6.2010 18:23
Kuva: Kirsti Karttunen

Agatha Christien luomat tarinat pitävät otteessaan.

Kuva: Arkisto

Ihanan Laila Kinnusen sävelmät eivät vanhene koskaan.

Kuva: Arkisto/ Susanna Alatalo

Maltillinen avaa kuohuviiniä aina pienen pullon kerrallaan, ainakin jos suunnitelmissa on nousta pyörän satulaan, sillä myös tankojuoppous on rikos.

Lisää aiheesta

Kirsti Karttunen

Jos itikoiden syötiksi lähteminen ei houkuta, voi juhannustunnelmaa hakea turvallisesti tuplaikkunoiden sisälläkin. Kuuntelemalla Laila Kinnusta, syömällä mansikoita ja lukemalla vanhaa salapoliisikirjallisuutta välttyy ötököiltä, kuohuviini pysyy kylmänä eikä tarvitse pakata.

Jos illan lähestyessä alkaa sittenkin kaivata juhannustunnelmaa, voi ottaa pyörän alleen ja polkaista Rauhalahteen ihastelemaan juhannuskokkoa, joka sytytetään puoli yhdeltätoista illalla.

Pientä purtavaa puistossa

Mittumaaria eli keskikesän juhlaa voi jatkaa juhannuspäivänä vaikkapa lähtemällä piknikille arkena vilkkaaseen Snellmanin- puistoon, jossa viimeiset Kuopion kaupungin puutarhalta tuodut kukkaistutukset ovat nyt kauneimmillaan. Mansikoiden seuraksi piknik-koriin voi pakata esimerkiksi brie-juustoa ja patonkia.

Jos sade yllättää voi piknik-liinan levittää myös olohuoneen lattialle ja jatkaa juhannuksen viettoa turvallisesti sisätiloissa.

Unelmien piknik-korin sisältöön palataan sivuillamme vielä kesän aikana.

Kommentoi artikkelia

Kestit

Kadulla