EmediateAd

Poikkea Pisan luontopolulle

27.7.2010 12:11
Kuva: Aake Roininen

Pisan korkeimmalle kohdalle 270 metriin noustessa kivikkoinen polku jyrkentyy huomattavasti juuri ennen huippua. Matkan varrella kulkua helpottavat kaiteet ja pitkospuut.

Kuva: Aake Roininen

Pisan huipulla maisemia pääsee ihailemaan näkötornista. Kirkkaalla säällä näkyy Puijon tornille saakka.

Kuva: Aake Roininen

Iso mänty on jyhkeä näky alhaalta päin.

Kuva: Aake Roininen

Vuonna 1595 Venäjän ja Ruotsin välille solmitun Täyssinän rauhan rajamerkit on hakattu kallioon Pisan korkeimmalle kohdalle.

Niina Korhonen

Aktiivista tekemistä etsiville lomalaisille voi suositella Nilsiän ja Juankosken kaupungeissa sijaitsevaa Pisan luonnonsuojelualuetta. Pisa on hyvä päiväretkikohde sen pituuden vuoksi. Yhteensä alueelta löytyy 8,5 kilometriä merkittyjä reittejä.

Pisan poluilla ei kokemattomammankaan tarvitse huolestua eksymisestä, sillä reitti on merkattu hyvin kylteillä ja punaisella värillä. Matkaan pääsee lähtemään Lastukosken ja Salmenpellon pysäköintialueilta.

Reittien polut ovat kivikkoisia ja rinteet jyrkkiä, joten varaa vaativassa maastossa kulkemiseen tavallista enemmän aikaa. Matkan varrella kannattaa tarkastaa esimerkiksi suuri rauhoitettu mänty ja pieni luola Pirunkellari, joka on muotoutunut ihmisten louhiessa vuorikristallia korukiviksi. Pisan huipulta löytyy kallioon hakattuna 400 vuotta vanha Ruotsin ja Venäjän Täyssinän rauhan rajamerkki.

Pisalla vietetään sesonkiaikaa heinä-elokuussa. Yhteensä polkuja tallaa vuodessa noin 3 000 kulkijaa.

Kommentoi artikkelia

Kestit

Kadulla