Novelli: Rakkaudesta lajiin, osa 2

Isä menee heti juttelemaan Antille. Mitä koutsi, isä aloittaa, vaikka olen sanonut, että älä kutsu Anttia koutsiksi ja älä mene aina länkyttämään sille. Mutta isä vaan nauraa, kun sanon jotain tuollaista. Isä nauraa silloinkin kun oikein yritän ärsyttää sitä. Joonas ja Vili sanoo sen johtuvan siitä, että isä näkee minua niin harvoin, ei ehdi pinna kiristyä. Joonaksen ja Vilin vanhemmat ei ole eronneet ja niiden isät ei roiku kentän reunalla tavallisissa treeneissä. Ehkä ne on kateellisia tai sitten ne ei todellakaan ole. Ehkä kumpaakin vaihtelevasti. Juuri nyt haluaisin mielelläni minuun kyllästyneen lähivanhemman, joka ei roikkuisi valmentajan kintereillä heittämässä herjaa, joka ei käyttäisi sellaisia sanontoja kuin heittää herjaa.

- Petja muista venytellä, isä huutaa minulle ja on selkeästi unohtanut, että sen piti teipata varpaani.

Lähivanhempi, etävanhempi, vanhemmuuden jakaminen, yhteishuoltajuus, vuoroviikkosysteemi ja viikonloppuisä. Mietin venytellessä sanoja, joita isä ja äiti ovat pallotelleet pääni yli monta vuotta. Mietin hölkätessä kaksosia, joilla tulee ehkä olemaan se mitä mummo kutsuu ehjäksi kodiksi. Paitsi että siellä kyläilen välillä myös minä. Isoveli. Velipuoli. Muisto kaikista niistä hävityistä matseista.

Isäs tykkää voittaa, niin äiti usein sanoo. Äiti kysyy onko kivaa saada kaksi pikkusiskoa. Äiti päivittelee, että kyllä se vaan isäs jaksaa vielä vanhoilla päivillään. Äiti selittää, että ei Suvillakaan ollut enää kovin monta vuotta aikaa jäljellä, vaikka isääs nuorempi onkin, mutta kun naisella tulee se raja sitten vastaan. Tässä vaiheessa sanon äidille, että joo ei kiinnosta voidaanko puhua jostain muusta. Ja sitten äiti katsoo minua pitkään ja tutkivasti ja tekee päätelmiä.

- Keskity Petja, isä huutaa kentän laidalta.

Tekisi mieli lyödä pallo sitä päin. Mutta isä varmaan ottaisi sen vaan tyynesti kiinni yhdellä kädellä ja heittäisi takaisin, niin kun kerran yhdessä matsissa. Pienenä tykkäsin tosi paljon käydä katsomassa kun isä pelasi. Isä oli aina rennoin kaikista pelaajista, heitti läppää vastustajalle, ja jos pelattiin neluria, se ei koskaan sättinyt pariaan. Isä aina selittää, että tennis on herrasmieslaji. Minulle se osti mailan kuulemma ennen kuin jaksoin sitä edes pidellä ja tenavatenniksessä olin nuorin. Nykyään isä tykkää selittää kaikille, että Petja oli niin pieni, että jaksoi tunnilla pelata ehkä viisi minuuttia ja sitten piti pitää evästauko. Isällä vettyy silmät, kun se muistelee kuinka join pillimehua koutsin kanssa kentän laidalla. Todella noloa. Pelaisi itse vielä, niin ei tarvitsisi elää minun kautta. Mutta nyt isä on lopettanut jo nelikymppistenkin sarjassa, ei kuulemma enää ehdi, kun pitää tehdä tunteja sisään, että voi sitten pitää pidemmän kesäloman kun kaksoset on syntyneet.

- Pidä syöttö, pidä syöttö, isä huutaa, mutta tänään syöttö ei kulje ja rystynkin kanssa on ongelmia.

- Sä jännitit tän liian kireeksi, ärähdän isälle tauolla ja pudotan mailan sen jalkoihin.

Isä nostaa mailan rauhallisesti ylös ja tarjoaa juomapulloa. Isä vitsailee Joonaksen kanssa ja nauraa Vilin ja Eetun jutuille. Isä kannustaa aina niitäkin ja yrittää kaikin puolin olla leimautumatta kentän reunalla roikkuvaksi kilari-faijaksi. Isä halveksii niitä vanhempia, jotka huutaa kisoissa lapsilleen, isä ei ylipäänsä tykkää huutajista. Ehkä ne sen takia äidin kanssa erosi. Isä haluaa olla niin kuin sen idoli Roger Federer, silkkimies, aina rauhallinen ja vastustajillekin kohtelias. Roger Federerillä ei ole vain yhdet vaan kahdet kaksoset, sen isä muistaa jokaiselle kertoa. Ehkä se hokee sitä samalla tavalla kuin äiti hokee niitä jotain joogamantrojaan. Äiti yrittää oppia olemaan huutamatta ja isä yrittää vakuuttaa itselleen, että se ei ole liian ikäloppu saamaan kaksosia.

Menen takaisin kentälle ja Antti pyytää minulta aloitussyöttöä. Se menee pitkäksi.

- Hei pallopoika, herää!

Isä kurtistaa kulmiaan. Sitten isä heittää minulle pallon, mutta huutaa samalla:

- Aina toinen pallo taskussa, kun lähdet syöttämään!

Isän pitää aina saada viimeinen sana, vaikkei se myönnäkään sitä. Aina pitää päästä opettamaan. Isä varmaan miettii, että Federer ei ikinä huutaisi isälleen samalla tavalla kuin minä. Syötän uudestaan.

- Out, isä huutaa.

Katson isää ja isä katsoo minua. Olen varma, että kummankin tekisi mieli rikkoa jotain.