EmediateAd

Ammattikoululaiset uskovat tulevaisuuteen

15.7.2009 12:02
Kuva: Jani Hakala

Automaalari Teemu Virkkunen valmisteli auton lokasuojaa maalaukseen Taitaja 2008 -kisoissa.

Lisää aiheesta

STT

Ammattikoululaiset uskovat pärjäävänsä elämässä hyvin.

Tänään julkaistun tutkimuksen mukaan ammattiin opiskelevat luottavat tulevaisuuteen taantumasta huolimatta. Tutkimuksessa jopa 80 prosenttia nuorista kertoi tuntevansa, että oma elämä on hyvin hallinnassa. 93 prosenttia vastaajista rastitti olevansa täysin tai melko samaa mieltä väittämän "uskon, että tulen pärjäämään elämässä hyvin" kanssa.

Opiskelija-Allianssi Oskun puheenjohtaja Kalle Kiilan mielestä tulokset ei ole kovin yllättäviä.

– Vastaajilla on mielestäni syytä positiivisuuteen. Ammatillisen koulutuksen arvostus on kasvanut vuosi vuodelta, Kiila sanoo.

Opiskelijoiden mielestä elämä tuntuu turvalliselta. Kaksi kolmesta vastaajasta kertoi olevansa täysin eri mieltä väittämän "tunnen oloni turvattomaksi" kanssa. Valtaosa ammattikoululaisista arvelee olevansa ainakin melko nautinnonhaluisia. Useimpien mielestä hyvä arki on helppoa ja stressitöntä.

Tutkimusta varten haastateltiin keväällä ammattioppilaitoksissa opiskelevia nuoria. Lisäksi yli 3 600 ammattikoululaista vastasi internetkyselyyn.

Kommentoi artikkelia