| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Siviilipalveluksessa on edelleen kehitettävää
Siviilipalvelusmies Jyri Vartiainen monisti keskiviikkona papereita palveluspaikallaan Kuopion yhteiskoulussa. Edessä on vielä kymmenen kuukautta palvelusta.
Joku voi sanoa, että tämä ei ole isänmaallista työtä. Olen kuitenkin eri mieltä. Koulutus on maalle tärkeää ja täällä minä olen ainakin pieni osa sitä, sanoo Kuopion yhteiskoulussa siviilipalvelusta suorittava
Vartiainen on palveluksessaan tehnyt kouluavustajan töitä. Hän aikoo hakea lukemaan kirjallisuutta, mutta arvelee kuitenkin, ettei kokemuksesta ole varsinaista hyötyä tulevassa ammatissaan.
Siviilipalveluksen on jo kymmenen vuoden ajan valinnut vuosittain noin 2 500 miestä. Itse palvelusta on hiljalleen kehitetty niin, että siitä olisi enemmän hyötyä sekä yhteiskunnalle, että suorittajalleen.
Yksi pitkäaikainen ongelma on siviilipalvelusmiesten asuminen. Lain mukaan palveluspaikan on tarjottava palvelusta suorittavalle asunto.
Käytännössä lakia on kierretty niin, että siviilipalvelusmies kieltäytyy tarjotusta, kuvitellusta asunnosta ja asuu omassa asunnossaan tai vanhempiensa luona.
Ongelma pysyy
Siviilipalveluslaki muuttui vuoden 2008 alusta. Suurin muutos oli keston lyhentäminen 362 päivään, mikä vastaa pisintä armeijapalvelusta.Samalla myös siviilipalvelusmiesten asumista pyrittiin parantamaan myöntämällä palveluspaikalla tukea asumiskuluihin.
- Ajatuksena oli se, että olisimme saaneet enemmän paikkoja. Tältä osin muutos ei ole tuonut toivottua tulosta, sanoo siviilipalvelusasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja, hallitusneuvos
Ilonen arvelee, että syynä voi olla tiedon puute. Siviilipalveluspaikaksi pitää erikseen hakea, eikä kaikkialla tiedetä lainmuutoksesta.
Kolme linjaa
Myös palvelusjakson alussa järjestettävää koulutusta on kehitetty.Mies voi valita väestönsuojeluun, ympäristön- ja kulttuuriomaisuuden suojeluun tai kansalaisvalmiuksiin keskittyvistä linjoista.
- Siltä osin on menty erittäin hyvään suuntaan. Koulutuksessa on nykyään asioita, joista on hyötyä palveluksen aikana ja myöhemminkin elämässä, Lapinjärvellä sijaitsevan siviilipalveluskeskuksen johtaja
Vartiainen kävi ympäristö- ja kulttuurilinjan, johon kuului muun muassa öljyntorjuntakoulutusta.
Hän arvelee kuitenkin, että koulutuksessa olisi edelleen tiivistämisen varaa.
Sivari sulautuu
Siviilipalveluskeskuksen johtajana puoli vuotta toimineen Reijosen mukaan siviilipalvelusmiehiä yhdistää usein esimerkiksi kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin.- Sellaisia työelämäorientoituneita henkilöitä, hän kuvailee
Työelämään suuntautumisesta kertovat myös kuopiolaisten siviilipalveluspaikkojen kokemukset.
Esimerkiksi Geologian tutkimuslaitoksella siviilipalvelusmiehiä työskentelee atk-tehtävissä ja valokuvaajana.
- Erittäin hyviä kokemuksia. Pystyviä ja ahkeria ihmisiä, sanoo esimiehenä toimiva atk-suunnittelija
Kuopion Pelastusopistossa on yksi siviilipalveluspaikka.
Pärjäämisestä kertoo kalustomestari
Pelastusopiston miehisessä ilmapiirissä siviilipalvelusmies ei erotu.
- Aikaisemmin oli jotain asiattomuuksia, mutta ei enää nykypäivänä. He sulautuvat täysin joukkoon tummaan, hän sanoo.
Siviilipalvelus: Vaihtoehto asepalvelukselle |
|
Asevelvollinen, jonka vakaumukseen perustuvat syyt estävät häntä suorittamasta asevelvollisuuslaissa säädettyä palvelusta, vapautetaan sen suorittamisesta ja määrätään suorittamaan siviilipalvelusta. Siviilipalveluksen pituus on 362 vuorokautta. Palvelusajasta peruskoulutusjakson pituus on 28 vrk ja työpalvelun 334 vrk. Työpalvelun voi suorittaa hyväksytyssä palveluspaikassa, joka voi olla valtion viranomainen tai liikelaitos, valtion itsenäinen julkisoikeudellinen laitos tai julkisoikeudellinen yhdistys, kunnan viranomainen, uskonnollinen yhdyskunta tai sen seurakunta tai yleishyödyllistä toimintaa harjoittava yksityisoikeudellinen yhteisö, yhdistys tai säätiö. Vuoden 2008 jälkeen osan siviilipalveluksesta on voinut erityisistä syistä suorittaa myös ulkomailla. Lähde : Siviilipalveluskeskus |


