EmediateAd

Syysloman vieraslistalla presidentti ja poikaystävä

17.10.2009 16:00
Kuva: Jenni Voutilainen

Jaakko Vesterinen (vas.) tapasi syyslomalla sukulaisiaan. Inga Kokkonen (kesk.) vietti aikaa tietokoneen ääressä ja Johanna Huotari tapasi poikaystävänsä.

Emmi Kontila

Monen nuoren odottama syyslomaviikko alkaa olla takana Pohjois-Savossa. Hengähdystauon tuonut viikko sujui koululaisilta ja opiskelijoilta pääosin levätessä.

Kaisa Jauhiaisen lomaviikko vierähti kuitenkin jännittävissä merkeissä. Tyttö matkusti Helsinkiin tapaamaan Suomen presidenttiä Tarja Halosta. Syyslomaan mahtui myös ikäviä käänteitä. Jauhiainen näki automatkalla, miten edessä ajanut auto suistui kaistalta ja törmäsi kallioon. Kuljettaja menetti onnettomuudessa henkensä.

Jenni Lappalaisen syysloma sujui lepposasti kotona oleskellen. Samalla tavalla vapaan viikon vietti myös Inga Kokkonen.

- Istuin enimmäkseen tietokoneen ääressä, tyttö kertoo.

Jaakko Vesterinen ei ollut aivan tyytyväinen syyslomaansa. Vesterinen tapasi lomalla sukulaisiaan, mutta hänen viikkoon olisi voinut kuulua enemmänkin toimintaa.

Myös Johanna Huotari olisi puuhaillut lomalla mieluusti vähemmän arkisia juttuja. Loman yksi kohokohta oli kuitenkin matka Kuopioon poikaystävänsä luokse.

Kirjoittaja on Savon Sanomien nuorisoraatilainen.

Kommentoi artikkelia