Mikä matka - 3000 kilometriä jalan

Suvi Ahonen käveli kostean Uuden-Seelannin halki yksin 3 000 kilometrin reitin. Te Araroa -reitti Uuden-Seelannin pohjoissaaren Cape Reinganista eteläkärjen Bluffiin avattiin vuonna 2011. Aloittaessaan vaelluksen marraskuussa 2016 hän oli toinen suomalainen koko reitin kulkija. Edeltäjä oli aloittanut syyskuussa.

– Reitin maisemat vaihtelivat hiekkarannoista viidakkomaisiin metsiin. Välillä piti mennä polvia myöten mudassa, ja sitten kuljettiin taas kauniissa pyökkimetsässä ja vuoristopoluilla, Ahonen kertoo.

130 päivää kestäneen matkan aikana kilometrejä kertyi 3 000. Lepopäiviä oli 13. Öistä 69 Ahonen nukkui teltassa, muut autiotuvissa, leirintäalueilla, hostelleissa tai tuttavien luona.

Lue Ahosen tarina Matkailu-sivuilta sunnuntaina 10.9.