| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Ahkera, Siru ja Virpu
Lapsuudenkodissani oli Itä-Suomen kyyttöjä neljä-viisi lehmää, pientä karjaa ja hevonen.
Ahkera-niminen lehmä oli äidin lemmikki. Jos joku toinen meni sitä lypsämään, se nosti maitonsa, ei tullut kuin tippoja. Kun laittoi päälleen äidin karjatakin ja huivin, niin se nuuhki ja haisteli lypsäjää. Sitten tunsi käsittelystä, eikä antanut kaikkea maitoa.
Siro-niminen lehmä otti pienet vasikat, se oli kaikille emona ja hoivasi niitä. Karjassa Hertta-niminen lehmä tuli aina ensimmäisenä tarhaan ja ammui tullessaan. Karjassa jokainen lehmä oli yksilö, jonka luonnetta noudatettiin.
Lehmien vasikoista valittiin se, joka oli rasvamaitoisin ja herkkä lypsää.
Tädilläni oli Virpu-niminen lehmä, jota piti koko lypsyajan kehua miten hyvä Virpu on. Lypsin Virpua ja sanoin: et taida olla sen parempi kuin toisetkaan. Se läksi kesken lypsyn tarhasta. Palasankolla houkuttelin takaisin ja kehuin miten hyvä Virpu on.
Joka kylässä oli isommissa taloissa sonni. Lehmä vietiin sinne astutettavaksi taluttamalla.
Lypsylämmin maito separoitiin, kurri ja kerma erilleen. Kermasta kirnuttiin voita. Siitä erottui kirnumaito erilleen. Kurrista piimitettiin kokkelipiimä. Kirnumaito ja kokkelipiimä yhdistettiin. Oli herkullista juoda tuoreen ohrarieskan kanssa.
Maija Karhunen
Airaksela
|
|
