EmediateAd

Itä-Suomen karjasta muistikuvia

23.2.2010 12:23 (Päivitetty 23.2.2010 12:23)

Vähän ennen sotia vaihtoivat Salahmin kartanoon ayrshirerotuisen karjan. En tiennyt silloin vielä Vieremällä olleen ayrshireja. Sanoivat silloin, että rotumuutokseen on ollut syynä se, kun ayrshire on raakamaitoinen, niin on taloudellisempi pitää sellaisia lehmiä, kun kartanosta maidon ostajia oli paljon tinkiläisiä.

1949 oli koko karja Peltosalmen karjanhoitokoulussa vielä itäsuomalaisia. Koulun naapurissa oli jo koko karja ayrshirea. Nerkoolla apteekkari Hirvensalolla oli ayrshirekarjaa. Kun kysyin syytä siihen, niin tilanhoitaja sanoi, että näillä saadaan yksikköä kohti enemmän tuotosta.

Kun 1949 suunnittelivat Iisalmen maanviljelysnäyttelyä, niin tuli päätös, että sinne ei oteta lehmäosastoa, koska lehmissä pelättiin vielä olevan tuberkuloosia ja luomistautia. Jotkut epäilivät, että se oli tekosyy, kun esimerkiksi Peltosalmen karjanhoitokoululla oli vain itäsuomalaisia, niin ne olisivat jääneet tuotoksina toiseksi.

Kun tulin 1955 Karttulaan, niin täällä oli vielä paljon itäsuomalaista karjaa. Muutaman vuoden päästä mekin ostettiin ayrshire, jota sitten poijitettiin muutaman kerran ja risteytettiin itäsuomalaisiin. Tuotokset kyllä nousivat jonkin verran. Sitten tulivat friisiläiset. Niillä sitten ruvettiin siementämään itäsuomalaisia, kun teurastamo maksoi sonnivasikoista enemmän kun ne oli siemennetty friisiläisillä. Friisiläiset olivat lihakkaampia ja rauhallisempia kun ayrshiret ja itäsuomalaiset.

Jos nykyisin olisi sellaiset metsälaitumet, kun vuosisadan alkupuoliskolla, niin ei muilla roduilla tulisi paljon maitoa, hyvä kun pysyisivät elossa.

Kun ennen vanhaan olivat metsälaitumet isoja ja niissä huonoja aitoja, niin sonnit olivat menneet toisiin karjoihin toisille kylille. Niitä oli sitten saatu etsiä.

Tarina kertoo, että oli tehty tikusta asiaa, kun oli haluttu käydä naapurikylässä niiden asioita tiedustelemassa, on oltu olevinaan sonnia etsimässä.

Lehmien nimiä oli Myntti, Kulta, Kukka, Heluna, Malli, Kaunikki ja Minttu.

Eero Tiikkainen

Karttula

Kommentoi artikkelia