Kyytöt

Olen syntynyt Pielavedellä, Pajumäen kylässä. Siellä mäellä on Mäntylän talo, jossa viisilapsisessa perheessä kasvoin. Meillä oli n 36 ha maata ja yleensä viisi lehmää, vasikoita, sikoja, lampaita ja hevonen. Kanojakin oli, joita joskus haukka kävi hakemassa. Muistan jo neljäkymmentäluvulta, millaista oli tavallisessa maanviljelijäperheessä arki tai juhla. Niin, lehmillä oli kaikilla tietysti nimet. Ja ne tulivat myös kutsuttaessa nimeltä. Navetassa niillä oli tietysti omat parret. Lehmät aina harjattiin ja pestiin, ja vielä muistan eläinten nimet.

Oli Helkky, suurin lehmistä, punaruskea. Oli Lemu, vaaleampi ja Heljä, joka oli minun lehmäni. Helkkyy oli johtaja, sitä emme me tytöt(neljä kappaletta) saaneet lypsää, koska Helkkyy oli arvonsa tunteva, ehkä vähän vihainen. Mutta Lemu oli hyvä, herkät tissit, maito lähti helposti lapsenkin lypsämänä. Samoin Heljä. Mehän tytöt lypsimme jo n 6 vanhana ja aluksi kauhaan. Meillä oli myös kuppi mukana, josta saimme myös lämpimänä heti juoda. Lehmät olivat kesäisin lähellä aholla, tai Väljässä(läheisen metsän nimi)

Olin sukkelakinttuisin tytöistä, ja hain aina lehmät lypsettäväksi. Huutelin:" Ptrui lehmät tänne, ptruii tulukee pois kottiin, lypsettäviksi, tulukee, ptruiii." Ja kohta koko lauma alkoi löntystää minua kohti. Helkky johti laumaa. Helkyllä oli kello, muut lehmät seurasivat sitä. Meillä oli yleensä viisi lehmää, mutta muut nimet ovat unohtuneet. Nämä kolme olivat kauimmin. Erikoista minusta oli katsoa lehmien sorkkia, kun ne aina astuivat samaan kohtaan, kiviä kierrellen. Ja mielessäni tietysti ihmettelin sitä, mitenkä ne näkemättä osasivat kulkea kompuroimatta.

Tarhaan, johon lehmät tulivat, laitettiin kesäiltoina lehmisavut. ja yleensä joku tytöistä oli ripsumassa kärpäsiä, että äiti sai lypsettyä. Isä kävi myös lypsyllä, ensimmäisenä miehenä Pajumäellä. Isä oli sairaalloinen, milloin vatsa, milloin keuhkot tai sydän reistasi. Siksi isä myös keitteli aamuisin vellin tai puuron ja äiti lähti navetalle. Se oli aivan luontevaa, ilman mitään roolijakoa.

Meillä kohdeltiin lehmiä hyvin. Niitä ei hakattu eikä kiroiltu. Muistan, että mm. jouluaattona äiti aina kävi navetassa toivottamassa hyvää joulua navetan väelle ja vei leipää.

Eläinlääkäri kävi tarvittaessa. Muistan, kun joskus, oliko se neljäkymmentäluvun lopussa tai viisikymmentäluvun alussa, oli punatautia. Lehmille annettiin verensiirtoja, se näytti tosi pahalta, mutta en muista, että yhtään lehmää olisi kuollut.

Meillä oli yhdistyksen sonni hoidossa. Kyläläiset käyttivät meillä lehmiä. Sonnille tuotiin myös astutuksen yhteydessä, todennäköisesti kuivunut leipä. Yhden sonnin nimi oli Pantti. Tosi suuri. Maksua taisi olla 5 markkaa ja se leipä. Kesäisin sonni oli haassa, jossa oli hyvät aidat. Lehmä vietiin sitten sinne ja sidottiin kiinni. Sonni tuli sen sitten astumaan.

Vieläkin joskus ihmetyttää, ettei muistini mukaan sattunut milloinkaan vahinkoja, vaikka sonnin koko pelotti.

Niin, olihan meillä sikojakin. Ne porsitettiin, ja se tapahtui yleensä kesällä. Navettahan pestiin joka kesä ja kalkittiin. Siellä oli hyvä vahtia porsimista, yleensä minä olin porsittamassa, välillä virkkasin pitsiä tai torkuin lehmänparressa. Jokainen porsas otettiin vastaan, pyyhittiin säkkiin ja puhdistettiin suu. Ja sitten opetettiin syömään. Myöhemmin vietiin tupaan ja äiti katkaisi hampaat tongilla, etteivät revi emakon nisiä. Se oli mukavaa touhua, tunsin itseni hyvin tärkeäksi.

Yleensä sika porsi 12 porsasta, ja toivottavaa oli, että kaikille riitti tissi. Sikahan on hyvin puhdas eläin. Se kävi kakalla eri nurkkaan ja kantoi porsimista varten olkia toiseen, johon se rysähti sitten porsimaan. Ja varovasti rupesi maata, etteivät porsaat jää alle. Sitten porsaat laitettiin syötön jälkeen omaan karsinaan, että emä sai rauhassa jaloitella.

Oma juttunsa oli keväisin, kun lannat oli talvella luotu lantalaan. Sitten alkoi lannan ajo pelloille. Ne tietysti leviteltiin ja sekin oli tavallista työtä. Tehtiin mukisematta. Navetassa se oli usein minun työtäni, heittää sonta lantalaan, koska olin voimakkain tytöistä. Lisäksi tein mielelläni, sillä halusin kaiken olevan puhdasta. Navetan ikkunalla oli talvisin "jorgiinin" juuret ja keväällä pottu idätettiin pussissa. Niitä oli mukava seurata, milloin alkoivat vihertää.

Monenlaisia muistoja on siltä ajalta, vaikka kuinka paljon. Puhumattakaan lampaista, jotka kesäksi vietiin yhdessä naapurin kanssa saloille ja syksyllä haettiin ja katsottiin, oliko kettu tai susi vienyt niistä jonkun. Ja entä se keväisin "palassa käynti". "Nyt tytöt paloja kerreemään," kuului isän tai äidin ääni. Ja mehän juostiin ripavakan kanssa. Lähinnä ne olivat angervon tai ohdakkeen alkuja ojan reunoilta. Mutta mukava oli kerätä ja antaa lehmille. Tietysti ensin omalle. Kaikilla tytöillä ja myöhemmin syntyneellä veljellähän oli kaikilla nimikkolehmät. Karkealla kielellä ne vielä käsiä nuolivat ja lehmien suuret silmät näyttivät kiittävän meitä. Sonni oli kesy ja pelottava, mutta äiti selvisi hyvin sen kanssa tuoden sen aina ulos navetasta astutukseen. Navetan luona ajosillan vieressä oli paikka, jossa astutus tapahtui. Silloin olimme me lapset varalta sisällä, ettei sonni vauhkoonnu meidän juoksusta.

Yleensä lehmät lypsivät vajaan sankollisen. Poikiminen oli aina suuri tapahtuma. Alusta alkaen saimme olla kaikessa mukana ja näkemässä tapahtuman. Lehmävasikka oli aina hyvä asia, sonninpurat kai teurastettiin, sitä en muista.

Vasikkaa hoidettiin hyvin ja se sai emän maitoa. Tietysti myös uunijuustoa saatiin ja pannukakkua tehtiin aina poikimisen jälkeen juustomaidosta. Ja lettuja! Alkuaikoina laskettiin maito maitokoneella ja kerma vietiin meijeriin. Isä oli se, joka kyläläisten kermat ja myöhemmin maidot kuljetti hevosella meijeriin. Meillähän oli Pielavedellä oma meijeri, kunnes se myöhemmin lakkautui ja Säviän meijeri aloitti toiminnan. Sinne haki meijerin auto maitolavoilta maitopöntöt.

Meillä oli Vappu-niminen hevonen, joka osasi pysähtyä ilman käskyä jokaiselle maitolaiturille. Myöhemmin, kun niitä ei enää ollut, Vappu vain pysähtyi! Tai Väre myöhemmin. Vappu sairastui, kun isä halusi sen kantakirjaan ja syötti hyvin, mutta ajohommat jäivät vähemmälle. Tuli lannehalvaus, joka ei parantunut. Kylän miehet kävivät vinssillä nostamassa aamulla Vappua pystyyn, mutta Vappu ei päässyt jaloilleen. Isän piti ampua "työtoverinsa". Se oli kova paikka kaikille, ennen kaikkea isälle, joka kertoi Vapun vain tuskaisena katsoneen häntä. Vappu haudattiin kotimaisemiin ja valkoinen ruusupensas istutettiin haudalle.

Muita hevosia oli ainakin Väre, joka myös varsoi, niin kuin Vappukin. Isä varsotti niitä, ja varsat myytiin kyläläisille. Sain olla mukana viemässä isän mukana kerrankin varsaa, se tuntui pahalta, kun se niin nätisti emän rinnalla juoksi. En olisi halunnut luopua siitä. Hevoset olivat niin tottuneita lapsiin, että juoksimme niiden mahan alta ja joskus sain viedä hevosen naapuriin lainaan kovempiin töihin ratsastamalla. Eipä sitä eläimiä osannut pelätä, ne olivat niin tutuiksi tulleet.

Heinät olivat joskus vähissä, silloin mentiin viiden kilometrin päähän Majoisen-järven rantaan ja miehet niittivät kaisloja järvestä, jotka sitten takkavitsaksella kannettiin kuivamaan ja talveksi lehmille. Kun heinät oli tehty niityllä, sinne vietiin lehmät "äpäreeseen". Olin usein paimentamassa niitä, koska joka puolella niittyä ei aitoja ollut. Ja tietysti myös katsoin, etteivät ne uponneet ja saivat juotua. Pura vain maahan, ja lehmä sai syödä riimun ylettävän alan, sitten taas vaihdettiin paikkaa ja juotettiin lehmä.

Meillä oli "lampuotina" molemmat pappilat ja niinpä rovastin pappilaan kuljetettiin lehmät äpäreeseen loppukesällä. Koska kävimme kolme sisarusta yhteiskoulua pappilan vieressä, kävimme välitunnilla muuttamassa lehmien paikkoja ja juottamassa lehmät. Matkaa oli viisi kilometriä, aika pitkä matka kuljettaa lehmät kylälle, mutta siihen tottui. Äiti kävi lypsämässä, joku tyttö oli aina mukana. Maidot kuljetettiin osuuskaupan edessä olevalle maitolavalle. Se oli jo maidonkuljetusaikaa, ehkä viisikymmentäluvun loppua. Kyllähän se vähän nolotti, kun muut koulukaverit katsoivat, että Mäntylän tytöt lähtivät lehmien luo välitunnilla. Lypsy tapahtui pappilan navetassa, jonne ne myös yöksi jäivät. Lypsylle tultiin ja käytiin pyörillä.

Mukavia, ihania muistoja ajalta, jolloin ei ollut kiire. Ja koti oli turvallinen ja rakas. Niin lehmät kuin kissa ja koirakin hoidettiin hyvin. Olihan maito melkein ainoa tulonlähde.

Eevaliisa Tikkanen

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious