| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Lapsuuteni muistot
Lapsuudesta ovat mieleeni jääneet pienemmät kotieläimet, kanat, pienet sianporsaat, vasikat ja lampaan vuonat.
Raitalaan, kotiini, tehtiin vuonna 1937 uusi tiilinavetta. Se on mielessäni. Olin latomassa kattopäreitä, kun setäni naulasi niitä kiinni. Navetta oli kuudelle lehmälle, ja lisäksi pienten vasikoiden karsina ja sian karsina, jossa asusteli myöhemmin emakkosika. Suuri, valettu vesisäiliö ja vieressä pienempi. Tuo pieni säiliö oli ns. apesäiliö, joka oli lehmille tärkeä ”ruoka-aitta” talvella.
Oli silputuskone, käsin pyöritettävä. Kahaan laitettiin kauran, ehkä vehnän ja ohrankin oljet, jotka syötettiin terään ja niin tuli 3–4 sentin pätkää, silppua, joka laitettiin tuohon säiliöön ja kiehuva vesi päälle. Ne painuivat ja hautuivat painon alla, aamulla tehty illaksi ja illalla tehty aamuksi. Ape vietiin lehmien eteen ruuheen, johon sotkettiin jauhot kunkin lehmän tuotoksen (maidon) mukaan.
Karjakeittiössä oli iso muuripata, jossa keitettiin vesi. Siitä saatiin pesuvesi lypsyastioille ja separaattoriastioille. Maitohan ”separoitiin” kotona siihen aikaan. Kerma meijeriin, ja voi kirnuttiin kotona omiksi tarpeiksi.
Lehmät olivat säyseitä, eikä niitä tarvinnut lastenkaan pelätä. Ei ollut sarvia sohimassa. Muistan kesiä, kun lehmille kerättiin iltalypsyn ajaksi ”törkyä”, ojan pientareilta revittiin heinää ja riivittiin pajun ym. pensaiden lehtiä. Se oli lasten työtä. Hyvin ne ainakin lehmille kelpasivat. Ne seisoivat rauhassa lypsyn ajan, kun vielä oli ripsuja kärpäsille ja paarmoille. Käsin lypsettiin.
Syksykesällä oli sitten paimentaminen. Kun viljat oli korjattu pois pelloilta ja puitu, laskettiin lehmät irrallaan pelloille. Ne söivät jääneet tupsut ja ojan pientareilla olevan heinän. Jonossa ne ”marssivat” edelläkulkijan perässä, ja lapsiahan meillä oli peräänkin. Lehmät olivat säyseitä käsitellä.
Sitten myöhemmin lehmät söivät laitumilla, jossa oli sähköpaimenlangat ympärillä. Ei niiltä siihen aikaan mahdottomia vaadittu maitoa. Ei ollut satatonnareita. Lehmät pysyivät terveempinä ja olivat pitkäikäisempiä kuin nykyiset.
Oli niissäkin yksilöitä, jotka lypsivät ihan kohtalaisesti niillä eväillä, mistä kerroin. Sitten myöhemmin toki oli ruokintakin jo toisenlaista.
Myönnän, että en ollut karjaihmisiä, mutta hoidin kyllä, kun se oli kohdalleni osunut. Siinä kyllä terveyteni katkesi ennen aikojaan.
Säilyttäkää vanhoja rotuja vastaisen varalle. Eipä tiedä, mitä tulevaisuudessa tarvitaan. Ovat rauhallisia, sopeutuvaisia heikompiinkin oloihin ja ehkäpä terveempiäkin.
Irma Leskinen
Tervo
