| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Liisa-tädin lehmät
Kirjoitan tätini Liisan lehmistä. Muistelemme erityisesti aikaa jolloin Liisa oli tilalla yrittäjänä. Itsekin pikkutyttönä niitä hoidin paljon, joten mukavia muistoja jäi itsellenikin. Liisan karjassa oli kaikenlaista suomenkarjaa ja mahtuipa mukaan myös muutama ayshire ja friisiläinen.
Suomalaiset erottuivat karjasta. Ne olivat oman arvonsa tuntevia, uteliaita, temperamenttisia, ihmisrakkaita ja sielukkaita. Muistamme hyvin Pipsan, Muiston, Ennin, Täplikkään, Almun, Helin ja Omenan sekä sonnipojista Euron, Velton, Reetun ja Elmerin.
Tilalla on aina ollut suomenkarjaa. Jostain on ostettu kantaemä, ja suomenkarjan valinta on ollut sattumaa. Joulikki-niminen lehmä on ensimmäisiä mitä muistetaan. Sota ei vaikuttanut mitenkään meidän alueelle. Naapurista ostettiin ensimmäinen friisiläinen ja ayshirejä oli heti, kun niitä Suomeen tuli.
Ennen vanhaan maito käytettiin kotona eri muodoissa. Vuodat myytiin kauppaliikkeisiin ja eläimiä teurastettiin omaan käyttöön. Lehmät saatiin kantavaksi naapurin sonnilla. Maitoa ja eläimiä alettiin myydä meijeriin ja teurastamoon 1950-luvulla. Siemennyspalvelua alettiin käyttään sen alkaessa Suomessa.
Ruoan suhteen suomenkarja oli pieniruokainen ja vaatimaton. Alkuun käytettiin kuivaa heinää ja viljaa. 1960-luvun alkupuolella alettiin tehdä aumaan AIV-rehua naattinauriksesta. 1980-luvun lopussa siirryttiin AIV-säilörehuun, jota saivat vain lypsävät heinän sekaan. Suomenkarjan tuotos ei ollut päätä huimaavaa, mutta maidon valkuainen ja rasva olivat huippuluokkaa. Muistamme eritoten maidosta tulleen erinomaisen leipäjuuston!
Lehmät poikivat n. 6 kertaa, parhaimmat ylikin, joten lehmät olivat kestäviä. Suvussamme on paljon lapsia, joten lehmiä hoidettiin ja kuljeteltiin vasikasta asti. Niinpä niistä tuli rohkeita, uteliaita ja luottavaisia. Emme muista, että olisi ollut ollenkaan vihaisia lehmiä. Kun karja oli pieni, jokainen oli yksilö.
Kerran oli lehmä poikinut laitumelle metsään. Liisa ja eräs lehmille tuntematon ihminen lähtivät hakemaan vasikkaa kottikärryillä. Lehmä raivostui, eikä päästänyt tätä outoa ihmistä lähellekään. Liisa sai ottaa vasikan. Tämä kertoo lehmän ja hoitajan välisestä luottamuksesta.
Eräs toinen hauska juttu on jäänyt mieleen. Eräänä kesäpäivänä oli lehmä poikinut navetassa. Liisa ei löytänyt vasikkaa mistään. Kunnes etsintöjen päätteeksi vasikka löytyi ladosta heinien keskeltä nukkumasta. Ihmetystä herätti pitkä matka, jonka vasikka on hoiperrellut latoon. Muut ihmiset suhtautuivat suomenkarjaan hyvin myönteisesti, karja herätti ihailua.
Karjanpito loppui vuonna 2001. Liisa tuli eläkeikään, eikä jatkajaa ollut. Mikään taho ei kannustanut jatkamista tai lopettamista. Karjakokoa olisi pitänyt kasvattaa. Päätös lopettamisesta oli yksimielinen ja helpottava. Kaikki vastuu oli yhden naisen harteilla, vaikka auttajiakin oli.
Suomenkarjan tilanne on hälyttävä. Ihmisille pitäisi yrittää viestittää että säilyisi tämä hieno rotu. Olisiko vaikka 1 suomalainen yhdessä karjassa liikaa vaadittu? Luulemme kuitenkin, että tulevaisuus on valoisampi. Uskomme, että tämä muistipankkikin herättää positiivista kiinnostusta näitä mainioita lehmiä kohtaan.
Anna Mustapää
