| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Maajussin vaimona
Nuorena maajussin vaimona ollessani rupesi Tarjo-niminen lehmä poikimaan. Anoppi sanoi, että nyt saat sinä hoitaa tuon lehmän poikimisen, ja jos on lehmävasikka, saat siitä kasvattaa lehmän itsellesi (olinhan minä jo lehmiä poi'ittanut ennenkin). Niin siinä sitten kävi, että lehmä poiki ja minä sain lehmävasikan ja kasvatin siitä lehmän ja hyvänpä sainkin. Onnetar oli sen nimi. Meistä tuli hyvät kaverit. Sen kylkeä vasten iloitsin iloni ja itkin murheeni. Se oli tuotokseltaan jo parempi kuin toiset lehmät. Oli kiinteämpi lypsää, mutta minua se ei haitannut. Sillä oli hyvänmallinen utare ja sopivan pituiset vetimet, kun minä lypsin enimmäkseen puristamalla.
Tästä tuli sitten johtajalehmä, jolle pantiin vaskikello kaulaan. Yhtenä keväänä, kun laskettiin lehmät laitumelle, sille tuli tyttönsä kanssa riita vallan päältä. Kumpikin olivat yhtä sisukkaita, joten minun piti antaa piiskaa kummallekin ihan äidin kädestä. Onnetarhan se sai vallan pitää ihan loppuun asti. Se sai elää terveenä aika vanhaksi ja teki 12 vasikkaakin. Sitten ei tullut enää kantavaksi, ja meille tuli haikea ero.
Oli toista kilometriä sille tielle, missä kulki teurastamon auto. Mieheni kanssa vein sitä tienvarteen. Minä läksin pois, että en tarvitsisi olla katsomassa lähtöä, mutta Onnetar oli toista mieltä. Se rupesi niin paljon riehumaan, että se olisi väkisin karannut. Niin minun ei auttanut kuin olla laittamassa se sinne autoon. Varmaan itkettiin kumpikin erojaisiksi. Mutta siltä jäi monta jälkeläistä, ei kuitenkaan tuotokseltaan itsensälaista.
Maila Kumpulainen, Lapinlahti
