| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Pari tapausta kyytöistä
Nyt kerron pari tapausta kyyttöasiaan.
Jouduin lopettamaan oppikoulun viidennelle luokalle vuonna 1949. Luokkani oli muuten luokka, jolta vuonna 1952 kirjoittivat Suonenjoen ensimmäiset ylioppilaat.
Minä olin 30 hehtaarin pikkutilalta keskimmäinen seitsemästä lapsesta. Vanhempani olivat hyvin edistyksellisiä ja olivat valmiit antamaan lapsilleen mahdollisuuden opintielle lähtemään. Metsiä ei ollut myydä. Oppikoulussa oli lukukausimaksut ja asuminenkin maksoi. Koulunkäynti ei onnistunut kotoa käsin.
Parhaana aikana kolme nuorinta veljestä kävi kansakoulua Kärkkäälässä. Pekka ja minä asuimme Suonenjoella viikot, Maija-sisko oli lukiossa Pieksämäellä. Olen monesti ihmetellyt, miten vanhempani selvisivät siitä työmäärästä, joka heille lankesi. Varsinkin äiti. Hän laittoi pyhän seutuun kouluvaatteet kuntoon, pesi ja paikkasi. Oli nimittäin puutetta sodan jälkeen kaikesta. Sen lisäksi hän hoiti talouden, laittoi ruuat ja kaiken huipuksi karjan.
Meillä ei ollut koskaan muuta karjaa kuin kyyttöjä. Ennen sotia meillä oli kuusi lehmää. Navettaan ei enempää sopinut. Muistissani on kaksi lehmää, jotka olivat ISK-luokituksessa ns. valiolehmiä, ja niiden sonnivasikoitakaan ei saanut tappaa, ISK välitti ne siitokseen.
Muistan, että toisen lehmän nimi oli Kestikki ja se oli hyvin rasvamaitoinen. Rasvaprosentti oli yli viisi.
Minä ajoin ajokortin vuonna 1954 marraskuun neljäs päivä. Seuraavana päivänä isä sanoi, että lähdetään viemään Kestikin neljän kuukauden ikäinen sonnivasikka Pielavedelle, Pajuskylälle Luoma-nimiselle henkilölle. Matka on jäänyt senkin takia hyvin mieleeni, kun se oli ensimmäinen kerta, kun ajoin autoa itsenäisesti. Auto oli 1937 mallin Space Wagon. Sen möi isälle Suonenjoen verotarkkailija Huugo Pohjolainen. Ohiajotietä ei ollut vielä Karttulan kirkonkylän kohdalla, joten ajoimme kirkonkylän keskustan kautta. Kyllä ihmisten naamat venähtivät, kun katsoivat autoon, sillä isän ja minun välissä oli kartanlukijana sonni.
Toinen sonnikuljetus tapahtui seuraavasti:
Sonni oli yli 2,5-vuotias. Se oli Soitikin vasikka ja nimeltään ”Santtu”. ISK välitti sen Juankoskelle siitossonniksi. Sekin oli minun vietävä Kuopioon.
Oli tammikuun päivä, pakkasta 25 astetta. Isän kanssa rakennettiin liiterissä häkki, jonka päälle sonni ajettiin. Hevosella sitten mentiin Rastinjärven jäätä pitkin Pihtiselän pysäkille seitsemän kilometriä. Sieltä se lastattiin härkävaunuun. Järjestelyjunan kyydissä päästiin vihdoin Kuopion tavara-asemalle. Santtu oli iso sonni ja ellei siellä olisi ollut rengasta nenässä, olisin ollut hukassa. Ihmeen kaupalla selvittiin Santun kanssa Piispankadulle. Santtu jäi sinne ISK:n autotalliin yöksi. Sieltä sen veivät uudet isännät Juankoskelle.
Matti Nenonen, Karttula


