| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Siitä kellojen kilkattamisesta
Aina oli karjassa johtajalehmä, joka tuli ensimmäisenä kotiin ja toiset seurasivat sitä. Johtajalle laitettiin se kuuluvin vaskikello kaulaan, toiset saivat minkälaisia sattui olemaan.
Nuorena kun nukuttiin aitassa, niin se kellojen kilinä oli parasta ”unimusiikkia”, mutta jos se kuului liian läheltä, sai arvata, että nyt ne mokomat ovat karkuteillä. Unet jäivät siihen, ja eikun lehmien perään. Usein se johtaja oli sekin ”harhaanjohtaja”. Se oli usein myös hoitajan lellikki, jota pidettiin vähän parempana muita.
Siihen aikaan ei ollut eläinlääkäreitä saatavilla. Eläimiä lääkitsi ja hoiti kukin omalla tavallaan, kotikonstia oli kuhunkin vaivaan. Kesällä tuli lehmien vetimiin ”tulikuplia”, sellaisia nesterakkuloita, ja ne sitten puhkesivat ja rahkoittuivat; ne saattoivat kestää monta viikkoa. Lehmät aristivat niitä ja olivat hankalia lypsää. Äiti keitti tervasta ja voista niihin voidetta, ainakin se suojasi kärpäsiltä ja muilta syöpäläisiltä. Mistä lie sekin vaiva johtunut, kun ei ollut kaikissa lehmissä.
Sitten myöhemmässä vaiheessa, kun minäkin olin jo lehmänhoitaja, alkoi olla joskus utaretulehdusta ja poikimahalvausta. Kun utare turposi, voideltiin tentulla ja lypsettiin joka tunti. Poikimisen jälkeen annettiin leipäpaloja ja sipulia sekaisin pilkottuna. Sitten lämmintä vettä niin paljon kuin se joi. Jos korvat olivat kylmät ja turpa kuiva, pelättiin, että nyt se halvautuu. Varokeinoksi pumpattiin ilmaa utareisiin; lienee kai joskus auttanutkin.
Jos saivat kuurankohmeista äpärettä, niin maha turposi. Silloin lehmä laitettiin vaikka rinteeseen, että etupuoli oli paljon korkeammalla kuin takapuoli. Hierottiin pötsinpuolelta heinätukoilla. Jos ei ollut muuta rasvaa, niin sulatettiin voita ja sitä juotettiin pullosta. Siihen aikaan ei ollut ainakaan joka mökissä ruokaöljyä, joka olisi siihen auttanut. Ihan viimeinen konsti oli puhkaista pötsiin reikä. Onneksi meillä ei tarvittu sitä toimenpidettä tehdä. Ainakaan minusta ei olisi ollut sen tekijäksi.
Yksi keväinen vitsaus oli se, kun lehmien selkään kasvoi pieniä kyhmyjä. Sanoivat että ne on ”permuja”. Varmaan kesällä joku pörriäinen pisti ja muni nahkan alle, ja ne siellä kehittyivät toukiksi ja sitten ulospääsyn aikoihin tulivat sieltä ulos. Joskus kesällä lehmät laukkasivat hännät pystyssä edestakaisin, kun pelkäsivät jotain lentelijää. Olikohan se sama hyönteinen, joka niitä pisteli.
Maila Kumpulainen, Lapinlahti
