Kyyttöjen äänitorvi

Kesällä 1988 kuvataiteilija Miina Äkkijyrkkä järjesti karjansa kanssa nautamarssin Ylä-Savosta Helsinkiin. VIime vuodet Äkkijyrkkä on asunut Helsingin kaupungin vuokralaisena Skatan tilalla - yhä suomalaista lehmää sitkeästi puolustaen. Lassi Sivonen

Miina Äkkijyrkkä jos kuka tuntee suomenkarjan rodut läpikotaisin. Hän on aina rakastanut niitä.

Näkyvämpää ja kuuluvampaa äänitorvea eivät Suomen alkuperäiskarjarodut olisi voineet saada. Monet muistavat vielä 20 vuoden takaisen tempauksen, jossa taiteilija Miina Äkkijyrkkä kuljetti suomenkarjaansa Kuopiosta Helsinkiin ja pysähtyi marssimaan kaupunkien keskustoihin Kuopiossa, Mikkelissä, Lahdessa ja Helsingissä.

Suomenkarjan suojelun kannalta merkittävämpi teko oli kuitenkin Helvi Tossavaisen puhtaan itäsuomenkarjan pelastaminen Kiuruvedeltä vuonna 1989. Tossavainen oli kuollut ja karja lähdössä teurasautoon. Äkkijyrkkä ehti väliin ja kasvatti karjasta yli satapäisen lauman.

Äkkijyrkkä on viihtynyt suomenlehmien kanssa pikkutytöstä. Hänen lapsuudenkodissaan Nykälän tilalla Iisalmen Lappetelässä oli pääasiassa länsi- ja itäsuomenkarjaa sekä muutama ayrshire.

– Minua pidetään kyyttöjen pelastajana, mutta oikeasti kyyttöjen suojelun esiäiti on oma äitini. Minä olen äidin työn jatkaja, Äkkijyrkkä kertoi kesäkuussa 60-vuotisjuhlanäyttelynsä avajaisissa Lappetelän kyläkoululla Iisalmessa.

Äiti Miina Loiva painotti lapsilleen, että kyytöt pitävät ruuassa hyvinä ja pahoina aikoina.

Lapsena Äkkijyrkkä kulki päiväkaupalla eläinten mukana laitumella. Oppikouluun pääsy jäi pisteen päähän, kun ajatukset pääsykoepäivänä olivat muualla.

– Mietin, että hiehot viedään tänään hakaan, enkä minä pääse mukaan.

Hän kävi Ypäjän hevostalouskoulun ja Pohjois-Savon karjatalouskoulun, mutta sanoo epäonnistuneensa karjakkona.

– Sisälläni vain poltti. Oli päästävä luomaan muotoja savesta, puusta, kipsistä, Äkkijyrkkä kertoi Savon Sanomien haastattelussa vuonna 1974. Hän oli juuri valmistunut Kuvataideakatemiasta.

Ei ilman lehmiä

Ensimmäisen oman vasikan Äkkijyrkkä hankki vuonna 1974, kun osti länsisuomenkarjaan kuuluneen Natalian teurasautosta.

Hän kuvaili olevansa siitä ikionnellinen, kuin olisi ollut miljonääri.

Natalian seuraksi Äkkijyrkkä osti kyytön Kangasniemeltä. Vuonna 1981, kun hän muutti Helsingistä Sonkajärven Aittokoskelle, hänellä oli neljä lehmää.

Ilman lehmiä Äkkijyrkkä ei osaa olla. Ennen ensimmäisen lehmän ostoa hän kävi Viikin maatilalla harjaamassa vasikoita ja juoksemassa niiden kanssa tarhassa. Öisin hän istui Karjakunnan teurastamossa saadakseen olla lehmien kanssa. Lisäksi hän kulki eläinlääkärien mukana tiloilla ympäri Uuttamaata.

Taiteilija tarvitsee lehmiä lähelleen myös työnsä vuoksi. Lehmän liikkeitä ei voi tallentaa, ellei voi seurata elävää mallia läheltä.

Ehtymätön lähde

– Nauta merkitsee minulle kuvanveistäjänä kaikkea. Naudan muoto ja liike sykähdyttävät. Se on jo lapsena imeytynyt suoniini.

Parasta Äkkijyrkän elämässä onkin ollut syvällinen tutustuminen eläinten maailmaan: niiden älylliseen ja vaistonvaraiseen toimintaan sekä fyysisiin ominaisuuksiin.

Hän rakastaa eniten vasikan ensimmäistä hetkeä, ensimmäisiä askeleita, kun se ei vielä havainnoi tätä maailmaa, mutta sillä on hirveä halu nousta ylös.

Äkkijyrkkä on syvällä lehmän mielentilan, liikehdinnän ja muodon kuvaamisessa. Iisalmen Lappetelässä vanhat maalaismiehetkin tulivat katsomaan Äkkijyrkän näyttelyä. Miinan lehmät ja eläkeläisisännät puhuivat samaa kieltä.

– Tuo on tulossa sillä lailla kohti, että sitä pystyis huastattammaan, yksi pappa toteaa Äkkijyrkän lehmämaalauksesta.

Navettahuivi päässään kulkeva nainen puolestaan tunnistaa, kuinka hiilipiirroksen lehmä odottaa silmät suljettuina märepalan nousemista takaisin suuhun.

Ihmisheimon luonne

Äkkijyrkkä on kehunut julkisuudessa vuolaasti kyyttöjen ominaisuuksia.

Kyytöt ovat hänen mielestään sitkeitä, osaavat etsiä luonnossa ruokansa ja poikia ilman ihmisen apua.

Suomenkarjan lehmät ovat luonteeltaan samanlaisia kuin niiden asuinsijoilla elävät ihmiset.

Länsisuomenkarja on jäyhää ja harkitsevaa. Lapin karja puolestaan nöyrää ja sopeutuvaista.

Itäsuomenkarjan lehmät ovat vilkkaita, uteliaita, temperamenttisia ja äänekkäitä. Ihan niin kuin Miinakin.

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious