Castro: Nyrkkeilytuomarit puolueellisia

26.8.2008 12:21 STT

Kuuban ex-päämies Fidel Castro väittää Pekingin olympialaisten nyrkkeilytuomareiden olleen puolueellisia. Castron mukaan "mafia" on pitänyt pilkkanaan Kansainvälisen olympiakomitean sääntöjä.

Castro ei Kuubassa julkaistussa artikkelissa mainitse mitään nimiä, mutta väittää kahden kuubalaisnyrkkeilijän pudonneen loppuotteluista väärin perustein.

- Aivan rikollista toimintaa nuorta nyrkkeilyjoukkuettamme kohtaan. Meiltä on röyhkeästi ryöstetty mitaleja, väittää Castro, jonka lempiurheilulaji on nimenomaan nyrkkeily.

Amatöörinyrkkeilyn suurmaa Kuuba ei voittanut Pekingissä yhtään nyrkkeilyn kultamitalia, muita mitaleita olympiakehästä tuli kuitenkin kahdeksan kappaletta. Kaikkiaan Kuuba voitti kisoista kaksi kultaa (110 metrin aidat ja paini), 11 hopeaa ja yhtä monta pronssia. Mitalitilastossa Kuuba oli 28:s, kun se neljä vuotta sitten Ateenassa oli 11:s.

Kommentoi artikkelia