| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Dream Team on jyräämässä olympiavoittoon
Yhdysvalloilla on jälleen Dream Team, unelmajoukkue.
USA eteni helposti miesten koripallon loppuotteluun Pekingin olympialaisissa. Dream Teamin jalkoihin joutui välieräkoitoksessa Ateenan olympiavoittaja Argentiina lukemin 101–81 (49–40).
Yhdysvallat kohtaa sunnuntain loppuottelussa hallitsevan maailmanmestarin Espanjan. Dream Team kaatoi Espanjan alkusarjassa selvästi 119–82 ja on jyräämässä kohti olympiavoittoa.
USA on voittanut 12 miesten 15:stä koripallon olympiakullasta, mutta viime vuosien arvokisoissa maan taival on ollut takkuinen. Ateenassa Yhdysvallat jäi pronssille, eikä se ole saanut miesten arvokisakultaa Sydneyn vuoden 2000 olympiakisojen jälkeen. Ateenassa USA hävisi välierissä juuri Argentiinalle.
Nyt Dream Team näyttäisi palanneen jaloilleen LeBron Jamesin, Kobe Bryantin ja Dwayne Waden johdolla.
Argentiinan tähti Ginobili loukkasi jalkansa
Dream Team pelasi Argentiinaa vastaan ajoittain näyttävää koripalloa. Puoliajalla eroa oli Argentiinaan yhdeksän pistettä ja USA otti selvän johdon jo kolmannen neljänneksen aikana.
Dream Teamin parhaat pistemiehet olivat Carmelo Anthony (21/4) ja LeBron James (15/5).
Koitos oli varsin fyysinen. Argentiinan tähtipelaaja ja pistehirmu Emanuel Ginobili loukkasi alkuminuuteilla polvensa ja lienee sivussa pronssipelistä.
Myös Carmelo Anthony vaikutti nilkuttavan, kun hän heilui ottelun jälkeen lehdistötilaisuuteen.
– Piti jäitä laittaa, sillä peli oli fyysinen. Pidän sellaisesta koripallosta, joten ei siinä mitään, koska kontakteissa ei ollut mitään henkilökohtaista, Anthony totesi.
USA:n valmentaja Mike Krzyzewski ei ollut täysin tyytyväinen omiensa otteisiin.
– Puolustuksemme petti toisella neljänneksellä. Meidän on pystyttävä pitämään puolustus kunnossa täydet 40 minuuttia loppuottelussa, Dream Teamin luotsi vaati.
Mike Krzyzewski kehui Chris Boshin puolustustyöskentelyä ja Jason Kiddin pelinjohtamista.
– Kokenut Kidd nousi johtajaksi toisen jakson alussa ja ryhtyi liikuttamaan palloa. Tämä oli häneltä turnauksen parasta peliä. Bosh on arvokas ja älykäs pelaaja, joka puhuu muille ja vie pelin kokonaan uudelle tasolle.
Argentiinan valmentaja Sergio Santos Hernandez hämmästeli Dream Teamin hyvyyttä.
– Puolustimme ihan hyvin, ja olen ylpeä taistelustamme. Halusimme Kobe Bryantin (12/2) tarkkaan vartiointiin. USA:n pelaajilla on loistava tekniikka, fysiikka ja lahjakkuus. He ovat myös kärsivällisiä ja yhtenäisiä itsevarmoissa liikkeissään. Pelimme sekosi Ginobilin loukkaantumiseen, Hernandez näki.
Espanja kukisti Liettuan toisessa välieräottelussa 91–86 (40–42). Parhaiten espanjalaisista pussittivat 213-senttinen sentteri Pau Gasol (19/5) ja Rudy Fernandez (18/4).
Palloilulajit
- Hopea harmitti islantilaisia vain hetken 24.8.2008 15:11 STT
- Unkarille kolmas perättäinen vesipallokulta 24.8.2008 12:11 STT
- USA:n kunnianpalautus onnistui 24.8.2008 11:41 STT
- USA nappasi lentopallon kultamitalit 24.8.2008 9:21 STT
- Suomalaislähtöiselle Nybergille käsipallokultaa Norjan paidassa 23.8.2008 13:11 STT
- Dream Team on jyräämässä olympiavoittoon 22.8.2008 21:52 Jarmo Sieviläinen
- Yhdysvallat voitti naisten jalkapallokullan 21.8.2008 20:11 STT
- Liettua rypisti kumoon Kiinan yksilöt 20.8.2008 14:51 STT
- Nigeria möyhensi Belgian 19.8.2008 15:11 STT


