EmediateAd

Hollola muistaa Häkkistä kolmella tonnilla

26.8.2008 9:51 STT

Olympia-ampuja Henri Häkkinen saa nykyiseltä kotikunnaltaan Hollolalta 3000 euron tunnustuspalkinnon.

Hollolan kunnanhallitus päätti maanantai-iltana, että Pekingin pronssimitali palkitaan samalla summalla kuin aiemmin esimerkiksi hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisen ja mäkihyppääjä Janne Ahosen saavutukset.

Liikuntavastaava Antti Ahosen mukaan kunta järjestää Häkkiselle pienimuotoisen kahvitilaisuuden, kunhan sankarin kalenterista löytyy sopiva aika.

Kommentoi artikkelia