| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Hopea harmitti islantilaisia vain hetken
Ranskan miesten käsipallomaajoukkue päätti Islannin tuhkimotarinan olympiaturnauksessa hopeisiin tunnelmiin. Ranska voitti loppuottelun 28-23 ja tuhosi Islannin haaveet maan historian ensimmäisestä olympiakullasta.
Turnauksessa Islannin jalkoihin jäivät Espanja, Puola, Saksa ja Venäjä. Joukkue oli viime vuonna MM-kisoissa kahdeksas.
- Tappion jälkeen oli outo tunne. Oli löydettävä perspektiiviä ja ajateltava, ettemme hävinneet kultaa, vaan voitimme hopeaa, Islannin valmentaja Gudmundur Gudmundsson sanoi.
Islanti on voittanut neljä mitalia olympialaisissa. Hopeaa on tullut käsipallon lisäksi kolmiloikasta vuonna 1956. Pronssia maa on juhlinut judossa 1984 ja seiväshypyssä 2000.
- Islanti on aivan sekaisin tällä hetkellä. Oli erittäin tärkeää voittaa olympiamitali, Gudmundsson kertoi.
Käsipallokulta oli Ranskalle ensimmäinen. Voitto irtosi pitkälti kahdeksan maalia tehneen Nikola Karabaticin ja maalivahti Thierry Omeyerin loistavien otteiden ansiosta.
Pronssimitalit matkasivat Espanjaan, joka kukisti Kroatian 35-29.
Palloilulajit
- Unkarille kolmas perättäinen vesipallokulta 24.8.2008 12:11 STT
- USA:n kunnianpalautus onnistui 24.8.2008 11:41 STT
- USA nappasi lentopallon kultamitalit 24.8.2008 9:21 STT
- Suomalaislähtöiselle Nybergille käsipallokultaa Norjan paidassa 23.8.2008 13:11 STT
- Dream Team on jyräämässä olympiavoittoon 22.8.2008 21:52 Jarmo Sieviläinen
- Islannin käsipallosankarit olympiafinaaliin 22.8.2008 18:51 STT
- Yhdysvallat voitti naisten jalkapallokullan 21.8.2008 20:11 STT
- Liettua rypisti kumoon Kiinan yksilöt 20.8.2008 14:51 STT
- Nigeria möyhensi Belgian 19.8.2008 15:11 STT




