| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Olympiavoittaja potki arabiprinsessaa päähän
Arabiemiraattien prinsessa Sheikha Maitha bin Mohammad bin Rashid al-Maktoum, 28, rakastaa urheilua. Hän aloitti taekwondon neljä vuotta sitten ja venyi Pekingin MM-kisoissa viime vuonna yhdeksänneksi. Olympialaisissa prinsessa joutui kuitenkin liian kovaan kyytiin.
Alle 68-kiloisten sarjan avauskierroksella Sheikha Maitha sai vastaansa kaksinkertaisen maailmanmestarin, Etelä-Korean Hwang Kyung-Seonin. Korealainen ei kumarrellut Arabiemiraattien kuningasperheen tyttärelle, vaan otti 5-1-voiton muun muassa päähän suuntautuneilla potkuilla.
- Olen melko kovapäinen. Se ei haitannut minua lainkaan, olen tottunut siihen. Olen topakka tyttö, prinsessa jyrähti.
- Ottelu oli samaan aikaan unelma ja painajainen, prinsessa jatkoi.
Ainoan pisteensä hän sai kesken kiihkeän potkujenvaihdon.
- En tiennyt saaneeni pisteen, keskityin vain vastustajaani. Opin paljon, ja ensi kerralla yritän kaventaa eroani häneen, prinsessa totesi.
Hwang eteni lopulta olympiavoittoon asti. Korealaisen päästyä finaaliin avautui prinsessalle paikka keräilyerissä. Kroatian Sandra Saric päihitti hänet kuitenkin 4-0.
Prinsessa Sheikha Maitha teki historiaa jo Pekingin olympialaisten avajaisissa. Hän kantoi maansa lippua ensimmäisenä arabinaisena.
Miesten alle 80-kiloisten jymypaukku koettiin puolivälierissä, jossa kaksinkertainen olympiavoittaja Yhdysvaltain Steven Lopez hävisi jatkoajalla Italian Mauro Sarmientolle. Yhdysvaltain joukkue teki protestin Lopezille varsinaisella kilpa-ajalla tehdystä pistevähennyksestä, mutta protesti hylättiin.
Lopez kieltäytyi kommentoimasta toimittajilla ensimmäistä tappiotaan viiteen vuoteen. Hän nousi lopulta keräilyerien kautta pronssiotteluun, jossa hän voitti Azerbaidzhanin Rashad Ahamdovin 3-2. Loppuottelussa Iranin Hadi Saei päihitti Sarmienton 6-4.
Lopezin perhe oli tuhdisti edustettuna Pekingissä. Scottin pikkuveli Mark otti alle 68-kiloisten sarjan hopeaa ja pikkusisko Diana voitti pronssin naisten 57-kiloisissa. Kolme sisarusta on edustanut Yhdysvaltoja samassa lajissa olympiatasolla viimeksi vuonna 1904.
Vuonna 2005 Scott, Mark ja Diana tekivät urheiluhistoriaa. He voittivat jokainen sarjansa maailmanmestaruuden, mihin kolme sisarusta ei ollut kyennyt missään lajissa samoissa kisoissa aiemmin.
Kamppailulajit
- Kiinalaiset iskivät kultakantaan olympiakehässä 24.8.2008 13:01 STT
- Taekwondoka potkaisi tuomaria päähän pronssiottelussa 23.8.2008 16:51 STT
- Taekwondoka toi Afganistanin mitalikantaan 20.8.2008 16:43 STT, AFP
- Ylisen judotaival päättyi Pekingissä 12.8.2008 7:51 STT
- Jarkko Ala-Huikku manasi virheitään 12.8.2008 6:11 Markus Karjalainen
- Koivumäelle tappio avausottelussaan 11.8.2008 9:41 STT
- Painin ratkaisut tulevat clinch-asennossa 10.8.2008 8:11 STT
- Judokoiden valmentaja odottaa yhä kyytipalkkiotaan 8.8.2008 16:51 STT
- Sparripainija Pasanenkin määrättiin marssimaan avajaisiin 8.8.2008 10:01 STT


