EmediateAd

Thorkildsen hymyili ME-kysymyksille

23.8.2008 20:21 (Päivitetty 23.8.2008 20:21)

Lisää aiheesta

STT

Andreas Thorkildsen uusi keihäänheiton olympiakullan Pekingissä 90,57 kantaneella heitolla, ja rikkoi Jan Zeleznyn olympiaennätyksen. Tshekin nimissä olevan maailmanennätyksen 98,48 rikkomista koskevan kysymyksen norjalainen kuittasi puolittain huumorilla

- Pitäisi ensin pystyä heittämään 94 metriä tuulettomaan säähän ennen kuin sitten voisi mennä jonnekin Islantiin etsimään sellaisia tuulia, joissa ME:n voisi rikkoa, Thorkildsen sanoi.

Pekingin olympiafinaalia norjalainen hallitsi alusta loppuun. Hän odotti loppuun asti, että ystävä ja monivuotinen kilpakumppani Tero Pitkämäki nousisi voittotaistoon. Niin ei käynyt, mutta Latvian Ainars Kovals heitti viimeisellään ennätyksensä 86,64 ja nousi hopealle.

- Hän sai ensi kertaa arvokisoissa itsestään irti sen, mihin hän todella pystyy. Olen nähnyt hänen heittävän hyvin verryttelyssä, mutta vasta nyt hän onnistui arvokilpailussa, Thorkildsen sanoi.

Viidennen arvokisamitalinsa voittanut Thorkildsen tuumi, ettei hänellä ollut kilpailussa erityisen kovia paineita, osin pitkän arvokisakokemuksensa ansiosta.

- Pitkän ajan tavoitteena minulla on rikkoa Janis Lusisin yhdentoista arvokisamitalin ennätys, Thorkildsen sanoi.

- Nyt Zeleznyn olympiaennätyksen (90,17) rikkominen tuli tavoitteeksi sen jälkeen, kun kisa lähti kulkemaan niin hyvin, koko ajan kilpailua johtanut norjalainen tuumi.

Thorkildsen olisi voittanut kisan myös toiseksi parhaalla heitollaan 87,93.

Pekingissä hopealle heittänyt Kovals kiskaisi finaalissa kahdesti reilut 82 metriä ennen kuin viimeisellä nasahti ennätys 86,64. Kovals on aiemmin ollut Helsingin MM-kisojen finaalissa seitsemäs ja toissa vuoden Göteborgin EM-kisoissa viides.

- Kauden aiemmissa kisoissa henkinen kantti on pettänyt ja olen jäänyt 80 metrin tuloksiin, latvialainen setvi ennätyksen taustoja. Valmentajansa Valentina Eidukan mukaan Kovals on paiskonut harjoituksissa 85-86 metrin heittoja.

Olympiahopea oli Latvian toinen perättäinen miesten keihäässä. Neljä vuotta sitten Vadims Vasilevskis oli toinen. Nyt hän putosi finaalin kolmelta viimeiseltä kierrokselta ja sijoittui yhdeksänneksi tuloksella 81,32.

- Tiesin ennen viimeistä heittoa, ettei mikään 83 metrin heitto tuo edes pronssimitalia. Oli pakko heittää pidemmälle, Kovals tuumi.

Kommentoi artikkelia