EmediateAd

Moukarinheitto

Videot

Jussi Murtasaari

Moukarinheitto kulkee kiinalaisten suussa nimellä "ketjupallo". No, ketjun päässähän rautapallo on, joten nimitys lienee osuva.

Jalat ja keskivartalo ovat moukarinheitossa keskeisessä roolissa. Käsiäkin toki tarvitaan, mutta niiden rooli on pienempi kuin muissa heittolajeissa. Moukarinheiton tekniset ydinkohdat selvennetään ohessa olevassa videossa.

Irlantilaiset hallitsivat moukarinheiton alkutaivalta olympialaisissa, sillä ensimmäisistä kahdeksasta moukarinheiton olympiavoittajasta kuusi oli kotoisin Irlannista. Nykyisin suunta kääntynyt vahvasti Valko-Venäjällä. Tätä kirjoitettaessa (12.6.2008) kauden moukari top 10 -joukossa on neljä valkovenäläistä. Lisäksi Ivan Tikhon on voittanut kaksi maailmanmestaruutta (2005 ja 2007) sekä Euroopan mestaruuden vuonna 2006.

Hallitseva olympiavoittaja on puolestaan Japanin Koji Murofushi.

Kommentoi artikkelia