Seiväshyppy

Kuva: Anu Mattila

Lajirohkeus ja itseluottamus ovat seiväshyppääjälle tärkeitä henkisiä elementtejä. Itseluottamusta tarvitaan, jotta hyppääjä kykenisi käyttämään riittävän jäykkää seivästä ja korkeaa otetta, jotka ovat huipputulosten edellytys.

Seiväshyppy on eräällä tavalla poikkeuksellinen urheilulaji. Se on ainoita, ellei peräti ainoa urheilusuoritus, jossa urheilija ensin siirtää osan tuottamastaan liike-energiasta seipääseen (seipään taipuminen) ja pyrkii seipään oikenemisvaiheessa hyödyntämään seipääseen ladatun energian takaisin itseensä noustakseen mahdollisimman korkealle. Näin ollen pyrkimys näiden energiasiirtojen tehokkaaseen suorittamiseen on seiväshyppytekniikan ydin.

Seiväsmiehet ja -naiset tunnetaan myös kyvystä hallita kehoaan samoin kuin voimistelijat ja painijat. Jos et usko, niin katso lajivideo Matti Monosen harjoittelusta. Tämän jälkeen uskot.

Ja vielä muutama historiallinen lajifakta: Yhdysvaltain seiväshyppääjät voittivat olympiakultaa peräti 16 kertaa peräkkäin 1896-1968. Mestaruusputki on pisin kaikki urheilumuodot huomioiden.

Sarja katkesi Münchenissä 1972. IAAF:n sääntötulkinnat seiväsmalleista pakottivat olympiavoittoa puolustaneen Bob Seagrenin vaihtamaan kilpailuvälinettä Voiton vei vanhalla seiväsmallilla harjoitellut DDR:n Wolfgang Nordwig.

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious