EmediateAd

Yo-kokeissa epäillään tietojen paljastamistaKangasniemen vuoto on yhä selvittämättä

29.5.2009 13:22 (Päivitetty 29.5.2009 13:22)
Kuva: Juha Poutanen

Lisää aiheesta

STT

Eteläsavolaisen Kangasniemen ylioppilaskirjoitusten epäilty tietovuoto on yhä hämärän peitossa. Ylioppilastutkintolautakunnan tutkintapyynnössä poliisille epäillään terveystiedon koekysymysten vuotaneen abiturienteille viime syksynä ja tänä keväänä. Ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtaja, professori Juhani Lokki ei halua kertoa, tuliko ilmianto koulun sisältä.

Lokin mukaan suuri laudaturien määrä ei ollut epäilysten syy. Peräti seitsemän 11 kirjoittaneesta sai ylimmän arvosanan.

Asiaa tutkiva Mikkelin apulaispoliisipäällikkö Kalle Toivanen kertoo, että yhtä henkilöä epäillään ja useita kuullaan todistajina. Kukaan ei ole ollut pidätettynä. Tutkinta valmistuu keskikesällä ja edennee sitten syyteharkintaan.

Toivanen ei halua yksilöidä epäiltyä tarkemmin. Ilta-Sanomien mukaan kyse on lukion rehtorista.

Asian tiedotusvastuu on keskitetty Kangasniemen kunnanjohtajalle Pekka Toivoselle.

Lukion rehtori on hänen mukaansa ollut palkallisella virkavapaalla pari viikkoa.

Toivonen arvelee, että lauantain lakkiaiset sujuvat normaalisti ja että koetulokset ovat voimassa toistaiseksi.

Kommentoi artikkelia