EmediateAd

Valmistuva Kristiina Brask muuttaa Helsinkiin

21.5.2010 17:11 (Päivitetty 21.5.2010 17:11)
Kuva: Miia Maaninen

Kristiina Brask pitää välivuoden, mutta lomalle hän ei hetkeen töitten vuoksi ehdi.

Arkisto

Jerri Koskinen

Kiireinen Kristiina Brask kuuli puhelimessa perjantaina, että hän on kevään ylioppilas. Tosin ei hän silti pelännyt reputtamista työläästä keväästä huolimatta.

- Sukulaisille on siskon kanssa pidettävistä tuplajuhlista jo ilmoitettu. Ihan mahtavaa. Suoritin kurssit viimeisenä mahdollisina päivänä. Kun niitä rästikokeita rustasin, en vielä osannut ajatella koulun loppuvan. Minulle tämä oli tosi tärkeä etappi, tunnelmoi Brask.

Hän kirjoitti tänä keväänä äidinkielen ja psykologian. Samalla Kuorosota-ohjelma oli käynnissä täyttä häkää.

- Luulen, että kirjoitukset menivät juuri niin hyvin kuin pystyin. Jo pelkkään Kuorosotaan meni 10 viikkoa. Treenasimme kolmesti viikossa, ja viikonloput menivät Helsingissä.

Leppävirralta kotoisin oleva Brask luultavasti muuttaa lähiaikoina Kuopion Niiralasta Helsinkiin. Välivuoden jälkeiset suunnitelmat ovat selvillä.

- Välivuodeksi Helsinki on hyvä paikka töiden takia. Sitten menen opettajankoulutuslaitokseen. Olen vanhempieni työn kautta nähnyt, että olisi kiva työskennellä lasten kanssa opettajana.

Brask pokkaa valkolakin Kuopion aikuislukiosta. Hän vaihtoi Kuopion Yhteiskoulun musiikkilukion aikuislukioon jo parisen vuotta sitten.

- Samat vaatimukset ovat tietysti molemmissa, mutta töitten aikataulut olivat helpommat sovittaa aikuislukiossa.

Kommentoi artikkelia