Ulkomaat

Bill Gates jälleen maailman rikkain, Trumpin sijoitus romahti

Teknologiayhtiö Microsoftin perustaja Bill Gates on neljättä vuotta peräkkäin maailman rikkain ihminen, selviää talouslehti Forbesin listauksesta. Gatesin omaisuuden arvoksi arvioidaan 86 miljardia dollaria eli noin 80 miljardia euroa.

Toiseksi sijoittui sijoittajaguru Warren Buffett noin 70 miljardilla. Yhdysvaltalaiset hallitsevat listan kärkeä. Monet heistä toimivat teknologiasektorilla. Esimerkiksi viidentenä on Facebookin perustaja Mark Zuckerberg.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin sijoitus romahti yli 200 sijaa 500:n alapuolelle. Trumpin omaisuuden arvo on runsaat 3 miljardia euroa.

Miljardöörien määrä kasvoi 13 prosenttia viime vuodesta yli 2 000:een. Kasvu oli suurinta Forbesin listan yli 30-vuotisessa historiassa. Eniten miljardöörejä on järjestyksessä Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Saksassa.