Levottomuudet alkoivat Kuuban lentokentällä: suomalaiset jumissa ainakin perjantaihin asti

Kuuban kansainvälisellä lentoasemalla on alkanut ilmetä levottomuuksia ja pienimuotoista kansannousua Irma-myrskyn jäljiltä. Lentokentällä jo pari vuorokautta jumissa ollut suomalaispari kertoo, että tilanne on alkanut muuttua pahemmaksi maanantain aikana.

– Tänään iso väkijoukko alkoi saartaa lentokentän työntekijöitä ja huutamaan vallankumousta. Jonkinlainen kansannousu täällä on ehkä tulossa. Mutta eivät työntekijätkään voi tilanteelle mitään, kertoo kuopiolainen Valtteri Miettinen.

– Täällä kannattaa myös olla varuillaan, että jos joutuu pidätetyksi ja vankilaan, ei ole mitään takeita, että sieltä koskaan pääsee pois.

Hän on matkalla yhdessä Veera Varnon kanssa. He ovat odottaneet lauantaista lähtien poispääsyä Kuubasta. Pariskunnalla on ollut paikat varattuina jo seitsemälle lennolle, mutta kaikki on järjestäen peruttu. Seuraavat lennot on ostettu perjantaille, jolloin lentokentän pitäisi aikaisintaan avautua.

– Lentoyhtiö KLM ei ollut edes tietoinen kaikista peruuntuneista lennoista. He ovat kyllä yrittäneet tehdä kaikkensa meidän hyväksi, mutta hankalaa se on, koska mikään lento ei lähde täältä.

Jose Martinin lentokenttä Kuuban pääkaupungissa Havannassa on maan ainoa kansainvälinen lentokenttä. Muut kentät ovat valtion omistuksessa ja niitä kautta kulkevat vain maan sisäiset lennot.

Lentokentälle tuodaan koko ajan lisää ihmisiä, koska kenellekään ei ole kerrottu perutuista lennoista etukäteen.

– Kentältä voi toki lähteä poiskin, mutta tämä on ainoa paikka, jossa voi saada jotain informaatiota. Tosin tietoa on todella huonosti täälläkin saatavilla, Miettinen kertoo.

Suomalaispari on pystynyt nukkumaan kaksi yötä lentokentän lattialla pyyhkeiden päällä melko rauhassa, mutta maanantai on tuonut myös huolta tulevista öistä.

– Vähän pelottaa tuleva yö, että alkaako tulla isompia levottomuuksia. Vielä ei ole väkivaltaisuuksiin mennyt. Aiemmin ei ole tarvinnut pelätä tavaroiden puolesta, mutta nyt tilanne on hieman toinen.

Lentokentällä ei käytännössä ole pistorasioita kännyköiden lataamiseen, mutta ihmiset ovat alkaneet irrotella kentän laitteita seinästä, jotta kännyköitä saa ladattua.

– Jokainen on alkanut ottaa tilanteen omiin käsiin.

Vettä ja ruokaa on myös tällä hetkellä niukkaasti saatavilla. Suomalaispari on tähän asti hoitanut ostoksensa aamuisin, kun ruuhkaa ei ole ollut paljon. Maanantaina jonot ovat olleet kuitenkin niin pitkät, että ruoka on jäänyt ostamatta.

– Onneksi eiliseltä on vettä jäljellä. Vettä voi ostaa vain pullotettuna ja ruoka on käytännössä jauhoista ja vedestä tehtyä leipää, jossa on ohut juustosiivu. Vessojen tilanne on yhä pahentunut, toimivia vessoja ei ole juurikaan.

Ongelmia on aiheuttanut myös se, että tietoja ei saa lainkaan englanniksi. Suomalaisille on isona apuna ollut meksikolaiset, joista he ovat saaneet uusia ystäviä.

Kuubassa ei toimi netti lainkaan. Miettinen sanoo, että käteistäkin heillä on sen verran vähän, ettei se riittäisi hotelliöihin ja ruokaan. Pankkikortit eivät toimi ja nostoista menee 50 prosentin lisämaksu. Suomen suurlähetystö selvittää parhaillaan, voivatko he jotenkin auttaa suomalaisia. Myös pariskunnat vanhemmat yrittävät auttaa parhaansa mukaan.

Miettinen sanoo, ettö lentoyhtiölle soitetuihin puheluihin on mennyt arviolta tuhat euroa tähän mennessä. Hyvityksiä niistä ei ole luvassa.

Jos Havannan lentokenttä avautuu perjantaina, suomalaiset lentävät Panamaan yhdeksi yöksi ja sieltä launtaina Amsterdamin kautta takaisin Suomeen.

Hurrikaania paenneet juankoskelaiset saivat pakoauton ilmaiseksi – "Meille vinkattiin, että maalaisjärjen käyttö on sallittua"

Hurrikaani Irma surmannut Kuubassa ainakin 10 ihmistä

Savolaispari on ollut jumissa Havannan lentokentällä 27 tuntia: "Yksi vessa ei ole tukossa"